Teoksesta Häkki (2011)

Pieni poika sytyttää tulen
nielee savua
avaa rannekellonsa lukon
nostaa kellon korvalleen
räsähtävän liekin sisältä vyöryy hiljaisuus
äkkiä jalanjälkien ääniä
ne rummuttavat, lähestyy
rummuttavat, lähes
kymmenmetriset liekit piiskaavat tähtikirkasta yötä
rämisyttävät kastanjettejaan
repivät suista suolaista sylkeä
hehkuvasilmäiset kekälepaariat hivelevät
halvaantuneita jalkoja
yön nokiset lapset syntyvät koiraina
osa toimii myöhemmin myös naaraana
synnyttäen, kasvattaen
väki kiertää jättiläisroviota
kuin aurinko seisovaa kelloa
innokkaimmat kulkevat kuin muurahaiset
tulen ja hämärän väliä
toteuttaen lajityypillistä käyttäytymistään
tätä jatkuu viikkoja, vuosia, aurinkoa ei näy
väki kiertää roviota, lisäten
kukin osansa tulen syötäväksi
hämärästä vaeltaa lisää
liekit vaativat lisää
ja ne kiertävät, kiertävät
ne voivat hitaasti nääntyä nälkään
niillä on liikaa virikkeitä
tuli pyyhkii kaiken
vaatteita ei kukaan muista koskaan olleenkaan
mikä sivistys, mikä antiikki
kuka jumala, kuka allah, mikä buddha
ja kieli, sekin kärventynyt
pelkkä liekkien rytmi
pelkkä jalanjälkien rummutus
pelkkä maailmanpalo, pelon poissaolo
uuden jumalattaren tuhat vanhaa nimeä
joka hetki tuhat uutta
joka hetki maailma sinussa syntyy
ja palaa pois kuin roska auringon verkkokalvolla

kuva, Henri Michaux, 1963