Juha Rautio

Runoilija, muusikko, esiintyvä artisti jne

Katse taaksepäin — 17.11.2017

Katse taaksepäin

Tämän vuoden esiintymiset alkavat olla takanapäin. Joulukuulle ei ole sovittu mitään, mikä on toisaalta ihan ok, voin keskittyä kirjoittamiseen. Runoilijantyöni on kurottanut kansien välistä alusta asti esittävään taiteisiin, erilaisiin keikkoihin ja yhteistyötuotantoihin eri alojen taiteilijoiden kanssa.

Aloitin urani esiintyvänä taiteilijana 1990-luvulla savonlinnalaisissa bändeissä. Ensimmäisen varsinaisen runokeikkani tein 2005 Porissa Jari Laasasen järjestämässä Runoklubi Lokakuussa. Sen jälkeen on runous heitellyt minua ympäri maata ja esityksiä, keikkoja ja jopa pienimuotoisia kiertueita on ollut mitä ihmeellisimmissä paikoissa.

Olen 2010-luvulla tehnyt pitkälti yli 200 runoesiintymistä, joista osa on lukukeikkoja ja hyvin suuri osa erilaisia monitaiteellisia virityksiä. Paikkakuntia, joissa olen esiintynyt lienee reilut 40, en ole hetkeen pitänyt kirjaa. Eläköön periferia ja taiteen marginalisoituminen!

 

Kuva Veera Kolehmainen
Kuva Veera Kolehmainen
Mainokset
Ylitys 1 -demo Rovaniemen taidemuseolla — 10.11.2017

Ylitys 1 -demo Rovaniemen taidemuseolla

Ylitys 1. Eilen nähtiin ensimmäinen demo uudesta esityksestämme Lapin yliopiston taiteiden tiedenkunnan aulassa viimeistä kertaa järjestettävien Vitus-festivaalien ohjelmistossa. Esitys käsittelee monitaiteellisesti Jan Tschicholdin modernia typografiaa, Lidlin lehtipuhallinta ja anonyymien pääministerien ruumiita. Työskentely pohjaa vahvasti taide edellä -periaatteeseen. Aloitimme tanssija Marjo Selinin kanssa työskentelyn kymmenen vuotta sitten. Silloisesta Transsi ja sen varjo -esityksestä nähtiin demo juuri Vitus-festivaaleilla. Täällä vielä Lapin Kansan juttu festareista.

Tänään Ylitys 1 -demo nähtävissä vielä Rovaniemen taidemuseolla klo 17.00. Vapaa pääsy.Ylitys 1 Rovaniemellä (Kuva Pekka Aho/Lapin Kansa)

Kuva Pekka Aho/Lapin Kansa.

Kuvia Mustarindan Suomen luonnon päivän keikalta — 26.8.2017
Tuopin hintainen runovihko — 1.6.2017

Tuopin hintainen runovihko

Innostuin toukokuussa erästä projektia tutkiessani pienpainatteista ja tein heti ensimmäisen omani, jonka nimesin konstailemattomasti: Tuopin hintainen 1. Teosta saa tekijältä satunnaisissa kohtaamisissa tai ennakkotilauksilla. Hinta on nimensä mukainen, siispä tarkan markan runonkuluttajat sopivat treffit happy hourin aikaan tai muuten budjettipaikkoihin.

P.S. Tein joskus 2010 kieppeillä runokasetin nimeltä Manifesti. Mulla ei ole itselläni sitä yhtään kappaletta, mutta jos joku omistaa tuon underground-aarteen, niin pistäpä viestiä.

Merkittävimmät puistot alueittain — 29.3.2017

Merkittävimmät puistot alueittain

Vaikka en olekaan vakuuttunut siitä että Suomi olisi runo, minulla oli kunnia päästä mukaan Tuija Välipakan kutsumana Suomi on runo -blogiin, jonka tämän viikon runona julkaistiin tekstini ”Merkittävimmät puistot alueittain”.

Blogi ja runo löytyvät täältä: http://suomionruno.wixsite.com/suomionruno/single-post/2017/03/27/JUHA-RAUTIO

Paljon hienoja runoilijoita mukana ja lisää tulee joka viikko.

– Juha

Ensi-ilta & näyttelyn avajaiset Rovaniemen taidemuseolla 30.9.2016 — 30.9.2016

Ensi-ilta & näyttelyn avajaiset Rovaniemen taidemuseolla 30.9.2016

Arvon lukijat. Hektinen blogin päivitystahti jatkuu tuttuun tapaan. Olisi tässä välissä varmaan jotain muutakin päivitettävää ollut,  mutta kun tämä internet on niin viheliäinen eikä aina jaksaisi olla naama näytössä kiinni.

Tänäänkin se (siis naama) kannattaa siitä irrottaa ja ottaa taksi Korundiin, Rovaniemen taidemuseoon, sillä illalla on HAJE-teoksen ensi-ilta sekä samalla näyttelyn avajaiset. Työryhmämme on toteuttanut varsinaisen monitaideteoksen kuratoimalla Wihurin kokoelmista museon kolmeen saliin näyttelyn sekä valmistamalla monitaiteellisen esityksen joka tapahtuu tilassa. Näyttely on osa Rovaniemen taidemuseon 30-vuotis juhlaa ja se on avoinna 17.12. saakka. Myös esityksiä on pitkin syksyä. Kalenterin voi käydä katsomassa HAJE.

haje_960x540_30vlogolla_netti

HAJE – KAAOKSESTA POIS VAI OLIKO SE TOISINPÄIN Lue loppuun

Keikkakoostevideo kolmen vuoden takaa — 8.1.2016

Keikkakoostevideo kolmen vuoden takaa

Kooste kohta kolmen vuoden takaiselta Duo Perikato -keikaltamme. Tapahtuma, jossa esiinnyimme oli Helsinki Poetry Connectionin järjestämä Poetry Jam -klubi. Kolmas runokirjani Istu laulu oli juuri pari viikkoa aikaisemmin julkaistu ja Duo Perikato teki sen kunniaksi neljän keikan minikiertueen Tampereella ja Helsingissä.

Duo Perikato täyttää muuten tänä vuonna viisi vuotta. Keikkoja on tehty muutamia vuodessa, esiinnytty Porissa, Tampereella ja Helsingissä, baareissa, museotiloissa sekä kolmessa kirjakaupassa. Kaksi ekaa keikkaa tehtiin perinteisin menetelmin eli etukäteissuunnitelmia seuraten, kolmannesta eteenpäin olemme luottaneet täysin improvisaatioon. Aloitamme jostain satunnaisesta äänestä ja päädymme jonnekin ennalta-arvaamattomaan. Tekstitkin arvon satunnaisgeneraattorilla eli avaan kirjan fiilispohjalla satunnaisesta kohdasta.

Se historiasta. Tänä vuonna jotain uutta jälleen, toivottavasti ainakin lisää keikkoja ja paljon uutta ennen kuulematonta musiikkia. Ja runoutta.

Juha