Raymond Carver-suomennos ilmestynyt

Minun oli tarkoitus kirjoittaa tämä blogimerkintä jo Carverin syntymäpäivänä 25. toukokuuta, mutta se sitten jäi. Pitkään työn alla ollut suomennosvalikoima Raymond Carverin runoja on nyt ilmestynyt (tai on ollut kai jo jonkin aikaa, hain omat tekijänkappaleeni postista vasta viime viikolla).

Teos ilmestyi nimellä Sateisten päivien jälkeen – valitut runot (Sammakko 2013) Käänsimme sitä Arto Lapin kanssa vuodesta 2010. Kirjaan on suomennettu suurin osa Carverin runotuotannosta.

Laitan tähän näytteeksi yhden kääntämäni runon kirjasta.

Raymond Carver:

MESOPOTAMIA

Herään ennen auringonnousua, jonkun muun talossa,
kuulen radion soivan keittiössä.
Sumu leijailee lasin toisella puolella, samanaikaisesti
naisen ääni selostaa uutisia, ja sitten säätiedotus.
Kuulen tuon, ja sitten lihan äänen
kun se osuu kuumaan rasvaan pannulla.
Kuuntelen vielä, puoliunessa. Aivan kuin,
eikä kuitenkaan, kun lapsena makasin sängyssä
pimeässä ja kuuntelin naisen itkua,
ja miehen ääni kohosi raivosta, tai epätoivosta,
ja radio soi aina taustalla. Sen sijaan
tänä aamuna kuulen miehen talossa
sanovan: ”Montako kesää minulla on jäljellä?
Sano minulle se.” En kuule naisen
vastaavan. Mutta mitä hän voisi vastata
tuollaiseen kysymykseen? Hetken päästä
kuulen miehen puhuvan jostakusta, jonka päättelen
poistuneen jo kauan sitten: ”Se mies saattoi sanoa,
’Oi Mesopotamia!’
ja liikuttaa yleisönsä kyyneliin.”
Nousen välittömästi sängystä ja vedän housut jalkaan.
Huone on tarpeeksi valoisa nähdäkseni
missä olen, lopultakin. Olen aikuinen mies, kuitenkin,
ja nämä ihmiset ovat ystäviäni. Heidän asiansa
eivät juuri nyt ole kunnossa. Tai sitten
heillä menee paremmin kuin koskaan,
koska he ovat aikaisin ylhäällä ja puhuvat
tällaisista merkityksellisistä asioista
kuten kuolema ja Mesopotamia. Oli miten oli,
minusta tuntuu kuin minua kiskottaisiin keittiöön.
Siellä on tänä aamuna niin paljon arvoituksellista
ja tärkeää meneillään.

Periferia-projektin Helsingin kiertue ohi

ruiskumestari03_web

Näin se kävi, nyt on kiertue takana. Tänään teimme Miika Nuutisen kanssa viimeiset kaksi keikkaa Periferia-projektin kevään kiertueesta. Paikat olivat jälleen kerran hieman totutuista estraadeista poikkeavia. Aamulla olimme kymmeneltä Itäkeskuksen Stoorissa, joka on diakonissalaitoksen ylläpitämä matalan kynnyksen päiväpaikka. Paikka oli todella sympaattinen eikä meidän esiintymistämme häirinnyt neulanvaihdot tai muu jokapäiväinen toiminta. Henkilökunta kiitteli kovasti ja eräs paikan asiakkaista esitteli minulle itse tekemiään käsitöitä. Hänellä oli oma kaappi jossa niitä säilytettiin. Lue loppuun →

Periferia-projekti kiertää itä-Helsinkiä 8.-13.5.2013

Agit-Cirk tuo aiemmin Itä- ja Pohjois-Suomessa kiertäneen runoa, musiikkia ja sirkusta yhdistävän Periferia-projektinsa Itä-Helsinkiin. Kierrämme pieniä baareja, hoitolaitoksia ja kirjastoja 8.-13.5.

Periferia-projektin muodostavat Agit-Cirkin jäsenet:

Juha Rautio, runot/laulut/musiikki,

Miika Nuutinen, runot/jongleeraus,

Sakari Männistö, jongleeraus

Joonas Martikainen, musiikki/tuotanto

Periferia-projekti on osa Cirko-festivaalin ohjelmistoa.

Ekolalia – luonnoksia erään työsuunnitelman puheeseen

Kuinka vakuuttava hakija on taiteenalansa kentässä?

Kuinka?

Käyvätkö hakijan taiteelliset lähtökohdat ilmi työsuunnitelmasta?

Käyvätkö?

Onko hakija ammattilainen?

Onko?

Kuinka vahvasti taiteellinen tinkimättömyys näkyy hakijan työssä?

Kuinka?

Kuinka selkeä ja vahva on työsuunnitelman taiteellinen idea?

Kuinka?

Millaista taiteellista haastetta tai ammatillista kehitystä taiteelliseen toimintaan sisältyy?

Millaista?

Pitääkö suunnitelma sisällään uusia ideoita, toimintatapoja ja riskinottoa?

Pitääkö?

Onko taiteellinen työskentely paikallisesti, alueellisesti, valtakunnallisesti tai kansainvälisesti merkittävää?

Onko?

Rohkaiseeko työskentely laajempaan taiteen ymmärtämiseen tai keskusteluun taiteesta?

Rohkaiseeko?

Onko työskentely hyvin suunniteltua ja toteutettavissa olevaa?

Onko?

________________________________________________________________________________________

Luonnollisen henkilön ollessa hakijana hän voi tarkistaa rekisterissä olevat tietonsa Taiteen edistämiskeskuksen toimistossa, os. Vuorikatu 24, 00100 Helsinki (henkilötietolaki L 523/1999).

Runojani viroksi käännettynä

muurilehtResidenssiaikanani Tarttossa tutustuin paikalliseen runo- ja kirjallisuuselämään. Näiden kontaktien kautta tutustuin myös Muürilehteen, jonka uusimpaan numeroon minua haastatteli Anniina Ljokkoi. Lehdessä on myös viisi runoani viroksi käännettynä. Runokäännökset on tehnyt Arni Alandi.

Mikäli vironkieli taittuu, lehden näköispainokseen voi tutustua sähköisessä muodossa täällä. Haastattelu ja runot sivuilla 34-35.

Ja pelkkä haastattelu löytyy täältä.

Videotallenne: Juha Raution Duo Perikato Höyrykonemuseossa

Viime viikonloppuna pidettiin Elävän kirjallisuuden festivaali Tampereella. Esiinnyimme Duo Perikadon kanssa Höyrykonemuseossa. Tässä videotallennetta miljööseen sopivasta musiikista yhdistettynä uuden kirjani runoihin. Olkaa hyvä!

Seuraavat keikat:

14.2.2013 HELSINKI, Juha Raution Duo Perikato, Poetry Jam-klubi, Cafe Mascot

15.2.2013 HELSINKI, Juha Raution Duo Perikato, Tiedostamo-kirjakauppa

Istu laulu (2013)

rautio istu laulu etukansiJuha Raution kolmas runokokoelma Istu laulu (SanaSato 2013) julkaistiin tammikuussa 2013. Teos päättää trilogian jonka aiemmat osat ovat Olen matkinut kaikkia lintuja (2009) sekä Häkki (2011).

”Tekstien tunnelma ja asetelma on taattua Rimbaudia, Gingsbergiä ja Dylania– beatrunouden kotimaisia mestareita unohtamatta (…) Rautio syyllistyy lajityypille ominaiseen poseeraamiseen kuitenkin varsin harvoin, ja kokoelman keskeislyyrinen, flanööraava puhuja on useimmiten hyvää seuraa.”
– Turun Sanomat 30.6.2013

Kirjaa voit tilata myös suoraan tekijältä hintaan 15€ (sis. postikulut ja halutessasi myös omistuksen) Voit laittaa viestin Yhteystiedot-sivun lomakkeella.

kannen kuva: Aleksi Martikainen
http://www.aleksimartikainen.com

Ääniruno Kuuntele, AGF:n levyltä ’Kuuntele’. Runo sisältyy myös kirjaan.

RUNONÄYTE:

Seinässä, kirjoituspöytäni yllä
on kolme naulaa.
Ei sillä että se mitään merkitsisi.
Olen väsynyt ottamaan kantaa,
antaa hävittäjien tärisyttää taivasta,
kokeilla nuoria siipiään.
Olen väsynyt pasifismiin,
kuin ainoaan päällystakkiin
jota on pakko pitää.
Olen väsynyt sotaan ja rauhaan,
ottamaan osaa;
väsynyt ajatuksiin, mielipiteisiin, tunteisiin;
ironiaan, joka yötäpäivää hehkuu
kuin eteisessä lamppu, josta on katkaisija sökönä.
Väsynyt meihin, heihin ja
ojiin, jotka luonnollisesti kuuluvat soille.
Ja sanoihin, liian nuorena minuun tartutettuun
realismiin, joka tilaisuuden tullen on aina valmis
kääntymään pessimismiin.
Olen väsynyt hyvinvointiin
ja pahoinvointiin,
jotka eivät tule toimeen ilman toisiaan.
Tietoon ja sen kumoavaan uuteen tietoon.
Ja kumouksiin. Ja uudistuksiin.
Ja siihen että kaikki kuitenkin seisoo,
mutta tosipaikan tullen pettää aina ja iankaikkisesti,
ja niin edelleen. Unohdetaan rakenteet,
tämä on henkilökohtainen ongelmani.
Olen väsynyt olemaan vakava, mutta huumorikin tympii.
Kun ihmiset vain olisivat hiljaa.
Minuakin kyllästyttää tämä vuolaus,
sanarutto ja luettelemisen kuume;
haluaisin kiteyttää kaiken yhteen
ja pyyhkiä sen pois.
Mutta olen syönyt jotain väärää, juonut sopimatonta,
päivästä toiseen nauttinut ja tarrautunut nautintoon,
ollut väärässä aina kun olen tuntenut olevani oikeassa.
Ja minua väsyttää edes sanoa miten väsynyt olen
tähän jokapäiväiseen selittämiseen,
syiden, seurausten, merkitysten
pakkomielteiseen jahtiin.
Tahdon yksikertaisia asioita:
Minulla on lupa tappaa,
tuli on irti, aika loppui jo,
mutta kello ei sitä vielä tiedä.
Unohdetaan totuudet.
Unohdetaan ennustukset.
Unohdetaan moraali, lait ja oikeutukset.
Se mistä en tiedä, sitä ei ole.
Ja öisin pimeys tunkee sisään ikkunoista,
ja silmän moottori turhaan tarkentaa hämärässä,
ja kun maa uudestaan kääntyy ja paljastaa kasvonsa valolle,
niin alut jatkot ja kaikki loput, kuka niitä kaipaa?
Ja kuitenkin silloin tällöin on hauska pysähtyä
ajattelemaan pöytäni ylle
seinään lyötyjä kolmea naulaa,
joihin joku joskus minun jälkeeni
ehkä ripustaa lastensa kuvat
sisustustaulut, laskut, mitalit
naamionsa, avaimensa.
Tai on ripustamatta.
Repii naulat,
lyö ne kenties uusiin paikkoihin.
Tai ehkä talo palaa,
tai muuten tuhotaan.
Tai säilyy ehjänä
mutta syystä tai toisesta asumattomana.
Mitä me voimme siitä tietää?

Keskiluokkainen todellisuus ja vieraantuminen

Helsingin sanomien HS-raadilta kysyttiin 26.10.2012: ”Puhutteleeko suomalainen nykykirjallisuus sinua?” Yksi HS-raadin vastaajista oli mainonnan suunnittelija Jaakko Veijola. Hän kirjoitti vastauksessaan:

”Suomalainen kirjailija on syrjäytynyt alas keskiluokkaisesta todellisuudesta, mikä latistaa yhteiskunnan kuvaamisen karikatyyriseksi rahaonpahasta-synkistelyksi. Kuinka moni nykykirjailija on esimerkiksi menestynyt ennen kirjailijuuttaan jossakin porvarillisessa ammatissa?”

Keskiluokkaisessa Facebook-todellisuudessani alkoi välittömästi kihistä. FB-kaveripiiriini kuuluu useita nykykirjallisuuden kentällä toimivia henkilöitä, jotka provosoituivat mainosmiehen läpästä. Monille heistä ei ollut sen enempää vierasta porvarillinen ammatti kuin keskiluokkakaan. Monet myös huomauttivat oikeutetusti, ettei väite pidä paikkaansa; keskiluokkaahan on kuvattu nykykirjallisuudessa vaikka kuinka.

Suomalainen nykykirjallisuus alkaa toki olla niin laaja kenttä, ettei siitä kannattaisi hirveän suuria yleistyksiä tehdä. Vuosittain ilmestyy satoja nimikkeitä, esikoisteosten määräkin taitaa olla toista sataa. Oltuani useampana vuonna palkintoraatien lukijana voin myös omakohtaisesti vahvistaa, ettei keskiluokka ole mitenkään harvinainen aihepiiri suomalaisessa nykykirjallisuudessa. Sen sijaan tällaista yhtenäiskulttuuria, jota Veijola nimittää keskiluokkaiseksi todellisuudeksi, ei ole olemassa kuin korkeintaan Mainosmiesten Todellisuudessa.

Mutta jos otetaan heitto vakavasti, niin mitä mainonnan ammattilainen oikein viestii meille nykykirjallisuuden ammattilaisille? Ensinnäkin, että esteenä oikeanlaiselle yhteiskunnan kuvaamiselle on kirjailijoiden ”alas syrjäytyminen”, siis eräänlainen taantuminen tai degeneraatio. Saamme myös tietää, että ainoastaan Keskiluokkaisen Todellisuuden™ vaikutuspiirissä olevat kykenevät kuvaamaan yhteiskuntaamme. Epäsuorasti on luettavissa myös, että tämän keskiluokkaisen, porvarillisten menestyjien (miten nämä muka ovat yhteensovitettavissa?) taikapiirissä ei sorruta sen enempää karikatyyreihin kuin ”rahaonpahasta-synkistelyyn”, vaan kuvataan keskiluokkaista todellisuutta niin kuin se ansaitsee, niin kuin oikein on.

Vieraantuneena nykykirjailijana tällaista on hankala niellä. On kohtuullisen kalteva käsitys, että jotain elämänpiiriä voisi kuvata oikein ainoastaan kyseisen maailmankatsomuksen sisäpuolelta. Kenties tämä arvoituksellinen keskiluokkainen todellisuus on juuri sellainen, että sieltä katsottuna voi vain paheksua toimittajien ja kulttuurialan ihmisten tapaa aina vaan kritisoida kaikkea eikä koskaan kirjoittaa tavallisista, hyvistä asioista.

Mainosmies ei ehkä haluaisi hyväksyä sitä, että kirjallisuus (tai muukaan taide) ei voi eikä saa koskaan olla samalla tavalla keskiluokkaisesta todellisuudesta päihtynyt kuin mainonta- ja markkinointiteollisuus. Oi Keskiluokkainen Todellisuus™, kuinka sua kaipaankaan. No niin, minä myönnän: rahaonpahasta-synkistely ja karikatyyrit ovat hukuttaneet muistoni. Olimmeko me edes koskaan siellä?

George Grosz: The Eclipse of the Sun 1926

Olivetti Lettera 22 – näin taittuu runotaustat tällä 50-luvun klassikolla. Video Duo Perikadon keikalta

Esiinnyimme Duo Perikadon kanssa osana Maailmantango-festivaalin runoklubia 3 runoilijaa, 3 maailmaa. Paikkana toimi Telakka Tampereella.

Tällä kertaa duomme kalusteisiin kuului mm. klassikkoksi noussut matkakirjoituskone Olivetti Lettera 22. Samalla mallilla kerrotaan mm. Väinö Linnan sekä Hannu Salaman aikoinaan kirjoittaneen. Kansainvälisistä merkkihenkilöistä 22:n nimeen vannoi mm. Leonard Cohen. Olen käyttänyt omaa Letteraani aiemminkin, sekä soittimena että kirjoittamiseen. Tällä kertaa lavanreunasta asetettu kamera poimi mm.tällaista materiaalia:

Kritiikkejä Syvä-esityksestä

Syyskuun alussa tehdyistä Syvä-esityksistä kirjoitettiin kummastakin lehtikritiikki. Sanomalehtien kulttuurisivujen supistetussa nykytilassa tämä on harvinaista. Satakunnan Kansan kriitikko Mikko I. Elo kirjoitti esityksestä näin:

Agit-Cirk -ryhmän Syvä on monia taiteenlajeja yhdistävä teos, joka ei selitä itseään millään tavalla. Esityksen voi nähdä puhdistautumisriittinä, painajaismatkana tai kurkistusreikänä toiseen todellisuuteen. Lue koko juttu

Turun Sanomiin teoksesta kirjoitti Kaisa Kurikka:

Syvä on positiivisessa mielessä täysin hullu esitys, joka ei noudattele mitään valmiita kaavoja. Lue koko juttu

Toistaiseksi esitys jää tauolle, keskitymme kehittelemään seuraavaa produktiota, samoista suon silmäkkeistä ponnistavaa laajempaa spektaakkelia nimeltä Nouse luontoni lovesta. Mutta varmasti Syvää esitetään vielä.