”Opetelkaa tietämään symboliikasta niin paljon kuin voitte, ja unohtakaa sitten se kaikki kun analysoitte unta.”
Näin ohjeisti C.G. Jung oppilaitaan. Tätä voisi pitää ohjeena myös kirjoittamisessa. Tänään lueskelin Jungin teosta Symbolit – piilotajunnan kieli. Se on ollut minulla kauan hyllyssä, mutta en ole sitä koskaan kokonaan lukenut. (Kun puhuin aiemmin lukemisen tärkeydestä ja dialogista kirjojen kanssa, unohdin korostaa muun kuin kaunokirjallisuuden merkitystä. Filosofinen kirjallisuus, rajatieto, tietokirjallisuus ylipäänsä kuuluvat lukemistooni yhtä lailla kirjoittamisen inspiroijana.)
Teoksessa on erityisesti paljon inspiroivia kuvia. Luultavasti tulen käyttämään sitä kirjoitukseni ruokkijana lähipäivinä. Päässäni kehkeytyy ajatus symboleista, mutta ehkä en kirjoita siitä vielä.
Tänään uppouduin lukemaan Jungin käsityksistä koko aamupäiväksi, joten varsinainen kirjoittamisaikani jäi aiottua lyhyemmäksi. Sain kuitenkin muutamia merkintöjä tehtyä ja paranneltua yhtä runoluonnosta. Lauseita-tiedostoni on osoittanut toimivuutensa. Sieltä on helppo hakea vierasta ainesta keskeneräiseen, valmistumistaan vastaan kapinoivaan runoon.
Unohduin myös lukemaan päiväkirjaani kesältä 2009. Noihin aikoihin tein viimeisiä stilisointeja esikoisteokseeni. Se nosti monia muistoja mieleen, joita tulen hyödyntämään ainakin proosassani. Päiväkirjoissa on opettavaa se, miten samankaltaisesti oma mieli ajattelee. Kauempaa tarkasteltuna samat kehät ja ongelmat kiertävät vuodesta toiseen. Tuskailen noissa vanhoissa päiväkirjoissani jatkuvasti samojen kirjoittamisen rutiineihin liittyvien asioiden kanssa. Pitäisi, tulisi, täytyisi… Säännöllisesti, ikään kuin väsyisin kirjoittamaan tätä itseruokittua turhautumista, päiväkirjan pitäminen katkeaa. Kunnes aloitan sen taas uudelleen, sama levy lähtee pyörimään. Toivottavasti olen nyt murtautumassa tästä itseluodusta kuluttavasta tavasta, josta olen kärsinyt ja joka on vienyt tarpeettoman paljon energiaa.
Juha Rautio 
