Papukaijan uudenvuodenpuhe

teoksesta Häkki (2011)

Vuoden viimeisenä yönä joensuulaisen hotellin respassa

[vihellys] kansalaiset
hello, kun minä vihellän, ihmisen tuntevat
se ei ole minun suruni

vihellän iloa, hello, vuodesta 1986 olen istunut tässä
ne keksivät ajan, olen seurannut viisareita
onpa se viisas (tsok-tsok)
minulla ei ole ääntä (tsok-tsok)
minä en ole magnetofoni, tietäisittepä mitä minä olen kuullut
[vihellys] yhden vuoden teeskentelin mykkää, toisen sokeaa
kuinka monesti olen eläytynyt kaltereitteni tuuleen?
heittäytynyt siivilleni lyhyeen, lyhyeen lentoon
minä en ole peili, en vuosirengas[vihellys]
ne keksivät ajan, ne rakastavat hyviä kysymyksiä
kuinka monesti kalterini on sahattu poikki?
pähkinöiden sisään ujutettu viila, minne minä menisin
hello, mitä kuuluu?

minä olen hiljaa nyt, kohta

minut peitellään sademetsäkuvioidulla huovalla
silloin minä sanon hyvää yötä (tsok-tsok) [vihellys]
uneksin tuulesta, oksista, vehreistä latvuksista
minä elän keskimäärin yli 70-vuotiaaksi
kun minä väsyn, minä menen pois
minä (tsok-tsok) minä kivetyn
minä harmaa
fossiili, näytteillä yhä

kuva, Francis Picabia

Periferia-projekti esiintyi Savonrannalla

Kävimme tekemässä pistokeikan Agit-Cirkin Periferia-projektin kanssa Ravintola Myllykartanossa Savonrannalla. Projektin blogissa lisää kuvia ja juttua aiheesta.

Periferia-projekti Ravintola Myllykartanossa 19.7.2011 (kuva Titta Minkkinen)

Periferia – projekti 2009-2013

”Periferia” on kaksiosainen poikkitaiteellinen projekti, joka tapahtuu sekä Pohjois-, että Itä-suomen alueilla.

Ensimmäinen osa projektia on valmistaa runoa, musiikkia ja sirkusta yhdistävä esitys, joka on tarpeeksi pienimuotoinen että se mahtuu yhteen henkilöautoon esiintyjineen. Kokonaisuutta esitetään pienillä paikkakunnilla, kuppiloissa ja toreilla. Esiintymisten yhteydessä jutellaan paikallisten ihmisten kanssa ja tutustutaan paikallisten elämään.

Kaikki esiintymismatkat ja haastattelut ym. mitä tien päällä tapahtuu, tallennetaan hyvin, valokuvaten, videoiden ja ääninauhuria käyttäen. Esiintymismatkoista ylläpidetään myös jatkuvapäivitteistä blogia.

Projektin toinen osa on dokumenttiaineiston kokoaminen näyttelyksi ja dokumenttielokuvaksi. Näyttely avataan ensimmäisen kerran Rovaniemellä, mutta se viedään myös Etelä-Suomeen.

Periferia -projekti 2009- from Agit Cirk on Vimeo.

Projektia tukee Suomen kulttuurirahasto, Lapin Maakuntarahasto, sekä Taiteen keskustoimikunta

Sade, pienet laineet, tanssijat

teoksesta Häkki (2011)

Sade, pienet laineet, tanssijat,
kuohuva pinta, ja ilmassa poika kuin perhonen,
tämä outo maisema, tummine hopeavarjoineen voisi olla tärähtäneestä mustavalkokuvasta
tai vain tuokio sellaisesta päivästä jonka mieluiten unohtaisit, kohtauksesta, josta sumuisiksi varjoiksi tallentuneet paikkallaolijat myöhemmin vaikenevat, muistavat olleensa jossain aivan muualla.

Ei tuota paikkaakaan varsinaisesti ole.
Mikä lie outo seutu, puhutaan jostain muusta, jooko.

Outo maisema, pienet laineet, sade, tanssijat,
kuohuva pinta, ja ilmassa poika kuin perhonen, vain hetkeä ennen eetteriä
ja siivet lävistävää neulaa.

Kuva: Man Ray, Rayograph 1922

Kaupunki oli ilman sähköä

teoksesta Olen matkinut kaikkia lintuja (2009)

Kaupunki oli ilman sähköä
kaupunki oli ilman vettä
kaupunki kohosi ja katosi
horisonttiin
seuraavalla viikolla
kaikki oli entistä
samanlaisempaa
jälleen
tunsin pelon
tunsin pelon viestijärjestelmät
mosaiikkiset neulanlyönnit
iltapäivän kaasuvalossa
lasimurskasateen selässäni
tunsin
katseen kujajuoksun jossa
varjot matkaavat kahteen
suuntaan valomme
leikkaavat myrkytyksen oireet
tunsin yksinäisten katujen
kaksoisetäisyydet
kuljetetun musiikin ihon
vaatteittesi kauhun
tunsin lapsen joka oli vangittu
silmäsi sisään


Kuva, Kurt Schwitters

Raymond Carver: Kuu, juna

Olen suomentanut kuluneen vuoden aikana Raymond Carverin runoja. Pistänpä tähän erään, joka on ehkä hieman eri tyylinen kuin mitä Carverilta on aiemmin suomennettu ja totuttu lukemaan. Itselleni tuli yllätyksenä, että Carverilta löytyi tällaista unenomaisuutta, unen ja valveen rajoja luotaavaa runoutta.

Vierailin tänä keväänä Prahassa ja lueskelin luonnollisesti Kafkaa. Carverkin taisi olla Kafkansa lukenut, ainakin parissa hänen tekstissään K seikkailee; Kuu, juna on toinen niistä. Runo löytyy alunperin hänen viimeiseksi jääneestä, postuumina julkaistusta kokoelmastaan A New Path to the Waterfall (1989).

Kuu, juna

Kuu, maisema, juna.
Me liikumme tasaisesti pitkin eteläistä
järven rantaa, ohi kylpylöiden ja parantoloiden.
Konduktööri tulee läpi ravintolavaunun ilmoittamaan meille,
että jos katsomme vasemmalle – tuonne missä nuo
valot palavat – näemme kohta valaistun tennis-
kentän, ja mahdollisesti, jopa tähän aikaan, voimme
nähdä Franz Kafkan kentällä. Hän on hulluna
tennikseen eikä saa siitä tarpeekseen. Hetken kuluttua,
tosiaankin – siellä on Kafka, valkoisiin pukeutuneena
pelaamassa nelinpeliä nuorta miestä ja naista vastaan.
Tuntematon nuori nainen on Kafkan pelikaverina. Kumpi
johtaa? Kummalla on syöttövuoro? Pallo menee puolelta
toiselle, edestakaisin. Kaikki tuntuvat pelaavan täydellisesti,
tarkoituksenmukaisesti. Kukaan pelaajista ei edes vaivaudu vilkaisemaan
ohimenevään junaan. Samassa rata kaartaa
ja kääntyy metsän sisään. Kurotan istuimeltani
katsoakseni taakse, mutta joko kentän valot ovat
äkillisesti kadonneet tai sitten junanvaunu on sellaisessa
kulmassa, että kaikki takanamme on pimennossa.
Juuri tällä hetkellä kaikki ravintolavaunuun jääneet matkustajat
päättävät tilata uuden drinkin tai jotain purtavaa.
No, miksipä ei. Kafka itse oli kasvissyöjä ja teenlipittäjä
mutta ei sen pitäisi rajoittaa kenenkään tapoja. Sitä paitsi
kukaan vaunussa ei näytä osoittavan pienintäkään
kiinnostusta peliin tai siihen kuka pelasi valaistulla
kentällä. Olin jatkamassa eteenpäin, uuteen ja toisenlaiseen
elämään, ja olin vain puoliksi kiinnostunut itsestäni, ajatukseni
olivat muualla. Joka tapauksessa, ajattelin että tuo
oli kuitenkin jotain joka oli jossain määrin kiinnostavaa ja
ansaitsi tulla osoitetuksi, ja olin iloinen että konduktööri oli tehnyt niin.
________”Jaa, tuo oli Kafka”, joku takanani sanoi ääneen.
________”Jaa”, joku toinen vastasi. ”Ja mitä sitten? Minä olen Perlmutter.
Hauska tavata. Otetaan paukku.” Ja tämän sanottuaan hän
otti pakan paidantaskustaan ja alkoi sekoittaa
kortteja edestakaisin pöydällä edessään. Hänen valtavat
kätensä olivat punaiset ja ryppyiset; ne näyttivät haluavan
hotkaista kortit kokonaisina. Vielä kerran rata kaartaa
ja kääntyy metsän sisään.

Raymond Carver
25.5.1938 – 2.8.1988

Kirjo 2/2011 Hämeen uusi runo

Uudessa Kirjo-lehdessä on teemana Hämeen uusi runo. Lehdestä löytyy yksi runo myös minulta. Lehden voi ladata myös PDF:nä täältä.

logo

4 numeroa vuodessa

””””””””””””””””””””””””””””””
Julkaisija: Kulttuuriseura Kirjo
Päätoimittajat: Jussi Rusko ja Erkki Kiviniemi
Toimitussihteeri: J. K. Ihalainen
Julkaisupaikka: Tampere

Kirjallisuus- ja kulttuurilehti KIRJO ilmestyy neljänä vuodenaikana.
Kulttuurilehden perimmäinen tarkoitus on kaivaa esiin se tarunomainen aarre, mikä sateenkaaren päässä on kätköissä. Lehden vakituiseen avustajakuntaan on lukeutunut näyttävä joukko kirjoittajia, kuten Risto Ahti, Juha Siro, Kai Kyösti Kaukovalta, Erkki Aura, Rita Dahl, Jaakko Hämeen-Anttila, ja Matti Luoma (1925 – 2007). Vuodesta 2000 lehden numeroissa on julkaistu käännösrunoutta mm. Tiibetistä, Tanskasta, Ruotsista, Unkarista, Ranskasta, Islannista, Yhdysvalloista, Portugalista ja Saamenmaasta.

Lehti on vakiinnuttanut asemansa laaja-alaisena ja omaleimaisena kulttuurilehtenä, joka saavuttaa kaiken aikaa lisää lukijoita. Lehden levikki keinuu viidensadan kahta puolta. Näistä suurin osa on lehden tilaajia. Irtonumeroita myydään Akateemisissa kautta maan.

patsaan luonnon aallot

… hän uskoo olevansa patsas hänestä tullut luonto hänestä puhkeavat aallot vain silloin, saa puu puiden joukossa ruukun rukouksen
kaltaisen asennon parantavan värinän hyrinän rummun vain raajojen
_____________kerätty herääminen ruu suu kuu armomurhan sukupuu
shakkilaudan lakeus suon oikeus jaettu uskomus kielletty kokemus
vain hän uskoo kokevansa
_________patsaan
_____________luonnon
______ ____aallot


Kuva: Hans Arp

Juha Raution Duo Perikato

Juha Raution Duo Perikato yhdistelee Juha Raution runoja sekä Raution ja Veli-Matti Rintalan äänimaisemia. Tässä videonäytteessä kuullaan runot En näe taivasta, Olemme värikuvia, Kaupunki oli ilman vettä ja Sulauduin väkijoukkoon. Kaksi ensimmäistä runoa ovat kirjasta Häkki (Sanasato 2011), jälkimmäiset esikoisteoksesta Olen matkinut kaikkia lintuja (Sanasato 2009). Esitys on taltioitu RunoKulma-klubilla 9.4.2011 Porissa.

Alemman videon Sysäsin itseni liikkeelle -runo on teoksesta Häkki (Sanasato 2011) s.49

Duo Perikato: Runot Juha Rautio, wavedrum Veli-Matti Rintala. Taustat Juha Rautio & Veli-Matti Rintala.

En näe taivasta

Teoksesta Häkki, s. 10

En näe taivasta
kaiutta soivat läsnäolosi
leikkauspisteet
jossain lehmusten peitossa
parittelevat reiteiltään hävinneet
lentokoneet, kuuntele
kuuletko miten ne vaikertavat
kesken syöksykierteisen hurmion
yrität vedota järkeen
että kevät meni jo
mutta onko järki
sitä että kädet korvilla huutaa
omaa jumalaa, sen kahta
kadotettua vokaalia


Kuva, Max Ernst, 1920

Pieni poika sytyttää tulen

Teoksesta Häkki (2011)

Pieni poika sytyttää tulen
nielee savua
avaa rannekellonsa lukon
nostaa kellon korvalleen
räsähtävän liekin sisältä vyöryy hiljaisuus
äkkiä jalanjälkien ääniä
ne rummuttavat, lähestyy
rummuttavat, lähes
kymmenmetriset liekit piiskaavat tähtikirkasta yötä
rämisyttävät kastanjettejaan
repivät suista suolaista sylkeä
hehkuvasilmäiset kekälepaariat hivelevät
halvaantuneita jalkoja
yön nokiset lapset syntyvät koiraina
osa toimii myöhemmin myös naaraana
synnyttäen, kasvattaen
väki kiertää jättiläisroviota
kuin aurinko seisovaa kelloa
innokkaimmat kulkevat kuin muurahaiset
tulen ja hämärän väliä
toteuttaen lajityypillistä käyttäytymistään
tätä jatkuu viikkoja, vuosia, aurinkoa ei näy
väki kiertää roviota, lisäten
kukin osansa tulen syötäväksi
hämärästä vaeltaa lisää
liekit vaativat lisää
ja ne kiertävät, kiertävät
ne voivat hitaasti nääntyä nälkään
niillä on liikaa virikkeitä
tuli pyyhkii kaiken
vaatteita ei kukaan muista koskaan olleenkaan
mikä sivistys, mikä antiikki
kuka jumala, kuka allah, mikä buddha
ja kieli, sekin kärventynyt
pelkkä liekkien rytmi
pelkkä jalanjälkien rummutus
pelkkä maailmanpalo, pelon poissaolo
uuden jumalattaren tuhat vanhaa nimeä
joka hetki tuhat uutta
joka hetki maailma sinussa syntyy
ja palaa pois kuin roska auringon verkkokalvolla

kuva, Henri Michaux, 1963