Kirjoitan sinulle kaukaisesta maasta

Kirjoitan sinulle kaukaisesta maasta, minulla ei ole mitään asiaa, minua väsyttää mutta uni ei tule, haluaisin että joku jakaisi päiväni kanssani, en tarvitse tätä kaikkea tilaa, kaikki kiertää kehää, tällaisia minä mietin, en muista sinusta mitään, olitko joskus osa elämääni? minun elämässäni ei nykyään tapahdu mitään, tapahtuuko sinun? minun selkääni särkee ja vatsani kasvaa, mutta minä en synnytä mitään, usein minä ajattelen sinua, ketä minä ajattelen? anteeksi että en ole kirjoittanut, minun on kyllä ollut tarkoitus, mutta jotenkin minusta tuntuu kuin päiväni olisivat lakanneet kuulumasta kenellekään, kuuletko sinä? olenko minä sairastunut vai onko minä sairaus, kysyinkö minä tätä jo? en tiedä enää mitään, joko sinä olet hankkiutunut lapsistamme eroon, mitkä nimet me niille annoimmekaan? äh, olen pahoillani, mihin minä jäin, mihin sinä jäit, jäimmekö me vai jätettiinkö meidät? miksei kukaan vastaa? sinä olet ihmiskunta, tiedätkö mitä et tee? minä, sinä, kerran me puhuimme samoista asioista, samoilla sanoilla, meillä oli nauhoitetut vuorosanat. Olimme näkevinämme horisontin märkivissä haavoissa auringonlaskun

Runo teoksesta Istu laulu (SanaSato 2013)

Peilaat paljon, et koskaan saa tarpeeksesi mistään

Peilaat paljon,
et saa koskaan tarpeeksesi mistään.
Sinua ajaa nälkä,
olet valmis mihin tahansa aterian vuoksi.
Sinun on tehtävä samat typeryydet
uudestaan ja uudestaan
sinua polttaa jano.
Sinun on seurattava impulssejasi,
syötävä mustaa vanukasta,
jouduttava nöyryytetyksi, mutta naurettava sille.
Ympärivuotinen juoksuaika kellossasi sinun on
karistettava kulttuuri niskastasi, valkoinen apina,
pakoiltava työtä, lunastettava epäluottamus
naamallasi omahyväinen kuriton hymy,
juostava pakoon kolmella ontuvalla jalallasi,
kirottava jumalasi neljällä kielelläsi,
viisi kertaa kuusi kertaa seitsemän
on helmitaulussasi aina nolla,
niin kuin sinulla helmitaulu olisi.
Ja yksi on aina yksi:
sylisi pariton luku.

Runo teoksesta Istu laulu (SanaSato 2013)

Seinässä kirjoituspöytäni yllä on kolme naulaa

Seinässä, kirjoituspöytäni yllä
on kolme naulaa.
Ei sillä että se mitään merkitsisi.
Olen väsynyt ottamaan kantaa,
antaa hävittäjien tärisyttää taivasta,
kokeilla nuoria siipiään.
Olen väsynyt pasifismiin,
kuin ainoaan päällystakkiin
jota on pakko pitää.
Olen väsynyt sotaan ja rauhaan,
ottamaan osaa;
väsynyt ajatuksiin, mielipiteisiin, tunteisiin;
ironiaan, joka yötäpäivää hehkuu
kuin eteisessä lamppu, josta on katkaisija sökönä.
Väsynyt meihin, heihin ja
ojiin, jotka luonnollisesti kuuluvat soille.
Ja sanoihin, liian nuorena minuun tartutettuun
realismiin, joka tilaisuuden tullen on aina valmis
kääntymään pessimismiin.
Olen väsynyt hyvinvointiin
ja pahoinvointiin,
jotka eivät tule toimeen ilman toisiaan.
Tietoon ja sen kumoavaan uuteen tietoon.
Ja kumouksiin. Ja uudistuksiin.
Ja siihen että kaikki kuitenkin seisoo,
mutta tosipaikan tullen pettää aina ja iankaikkisesti,
ja niin edelleen. Unohdetaan rakenteet,
tämä on henkilökohtainen ongelmani.
Olen väsynyt olemaan vakava, mutta huumorikin tympii.
Kun ihmiset vain olisivat hiljaa.
Minuakin kyllästyttää tämä vuolaus,
sanarutto ja luettelemisen kuume;
haluaisin kiteyttää kaiken yhteen
ja pyyhkiä sen pois.
Mutta olen syönyt jotain väärää, juonut sopimatonta,
päivästä toiseen nauttinut ja tarrautunut nautintoon,
ollut väärässä aina kun olen tuntenut olevani oikeassa.
Ja minua väsyttää edes sanoa miten väsynyt olen
tähän jokapäiväiseen selittämiseen,
syiden, seurausten, merkitysten
pakkomielteiseen jahtiin.
Tahdon yksikertaisia asioita:
Minulla on lupa tappaa,
tuli on irti, aika loppui jo,
mutta kello ei sitä vielä tiedä.
Unohdetaan totuudet.
Unohdetaan ennustukset.
Unohdetaan moraali, lait ja oikeutukset.
Se mistä en tiedä, sitä ei ole.
Ja öisin pimeys tunkee sisään ikkunoista,
ja silmän moottori turhaan tarkentaa hämärässä,
ja kun maa uudestaan kääntyy ja paljastaa kasvonsa valolle,
niin alut jatkot ja kaikki loput, kuka niitä kaipaa?
Ja kuitenkin silloin tällöin on hauska pysähtyä
ajattelemaan pöytäni ylle
seinään lyötyjä kolmea naulaa,
joihin joku joskus minun jälkeeni
ehkä ripustaa lastensa kuvat
sisustustaulut, laskut, mitalit
naamionsa, avaimensa.
Tai on ripustamatta.
Repii naulat,
lyö ne kenties uusiin paikkoihin.
Tai ehkä talo palaa,
tai muuten tuhotaan.
Tai säilyy ehjänä
mutta syystä tai toisesta asumattomana.
Mitä me voimme siitä tietää?

Runo teoksesta Istu laulu (SanaSato 2013)

In Memoriam 1

IN MEMORIAM 1

Kaunis kuin kukka, nainen artikuloi,
ja horjahti parvekkeelta puhjeten kesken ennalta-arvattavan ilmalennon
kukkaan.
Jälkeen päin
omaisten keskuudessa tätä muisteltiin
hänen merkittävimpänä teoksenaan,
tämän nimenomaisen tapauksen kautta hänet muistettiin,
vaikka hän olikin pitänyt aina omimpana alueenaan
sanataidetta.

Raymond Carverin Koiran kuolema ja muita runoja uudessa Kirjo-lehdessä

Tuoreimmassa Kirjo-lehden numerossa 4/2011 on kahdeksan suomentamaani Raymond Carverin runoa. Carverista on kirjoittanut myös Juha Siro blogissaan. Katso myös oma aikaisempi merkintäni.

Liitän tähän yhden kääntämäni runon nimeltään ’Koiran kuolema’ (Your dog dies). Se oli ensimmäinen suomentamani runo Carverilta ja muistan vaikuttuneeni siitä jo ensi lukemalla. Lisää carvereita voitte lukea lehdestä, jota saa ainakin kirjastoista ja Akateemisista kirjakaupoista.

Koiran kuolema

se jää pakettiauton alle.
löydät sen tien sivusta,
hautaat sen.
tuntuu pahalta sen puolesta.
tuntuu henkilökohtaisesti pahalta,
mutta tuntuu pahalta myös tyttäresi puolesta,
se oli hänen lemmikkinsä
miten hän sitä rakasti
tapasi hyräillä sille
otti vuoteeseensa nukkumaan.
kirjoitat siitä runon.
nimeät sen runoksi tyttärellesi
jonka koiran yli pakettiauto ajoi
ja kuinka sinä hoidit asian
kannoit sen metsään
ja hautasit sen syvälle, syvälle.
ja siitä runosta tulee niin hyvä
että olet melkein iloinen pienen koiran
yliajosta, muuten et olisi koskaan
tullut kirjoittaneeksi tuota hienoa runoa.
sitten istut alas kirjoittamaan
runoa jossa kirjoitetaan runo
tämän koiran kuolemasta.
mutta kun istut kirjoittamassa
kuulet naisen huutavan
nimeäsi, etunimeäsi
sen kahta tavua,
sydämesi seisahtuu.
hetken kuluttua, jatkat kirjoittamista.
nainen huutaa uudestaan.
ihmettelet, miten pitkälle tämä voi jatkua.

(suom. Juha Rautio)

nolla, yksi

teoksesta  Häkki (2011)

nolla = miellyttämisen unohtaminen
yksi = miellyttämisen unohdus
nolla = unohduksen miellyttäminen
yksi = unohduksen miellyttävyys

nolla on aurinko, yksi on ihminen

mikä on tämä asetehdas
johon olemme värväytyneet kesätöihin
ja miksi syksyä ei tule

nolla, kirjoittaa testamentti
yksi, jättää jälki historiaan
nolla, pöydän alla
vapisevaan juhlapöytäliinan liepeeseen
yksi pieni tahra

nolla, auringonkukka puhkeaa pupilliin
yksi, ne tulevat koputtamatta sisään ja
käyvät peremmälle

 

ei kuristavaa tunnetta hyvää valaisua oikeaa kuvakulmaa

hymyilee
suloisesti, seepian sävyissä
hänen sylinsä on hyökkäysvalmiina
kamera
haluaisi kääntää katseensa
mutta filmin silmä
ei rävähdä

kuristava tunne : hyvä valaisu : oikea kuvakulma. ei
kuristavaa tunnetta hyvää valaisua oikeaa kuvakulmaa

hänen katseessaan rannaton lihaliemi
ei peitä mitään, tuo vain
mittasuhteet selvemmin esiin

sunnuntai-iltapäivän
utuisessa autereessa
kokonainen varjojen lauma
joskus kun katsomme tahallamme ohi
hän hymyilee
pysyvän hymyn

George Grosz: Daum Marries Her Pedantic Automaton George in May 1920; John Heartfield Is Very Glad of It (1920)