Hyvä hautakirjoitus puhuu asian vierestä. Käytän niin paljon aikaa tekojeni verhoamiseen, että paljastan itseni. Makaan selälläni, ylläni sarastava suo. Vähennän ohjelmallisesti osieni summaa. Silmän lopullinen räpäys. Käännetyn katseen kielioppi, kutsu: tule katsomoon, jättiläinen seisoo omilla harteillaan. Hamsterit syövät diapamia. Katsomo kyynelehtii vetoaa tunteisiin, joita ei ole. Arpikudos revitään auki mainostilaa varten. Kaksi minuuttia työmarkkinatuen karenssiin. Mitätön pila aikana jolloin huumorintajun koeaika menee umpeen. Toimitettu tyhjyys, oletettu yksityisyys, omistettu maa, no jaa, tärkeintä ei ole mitä sanot vaan mitä varot sanomasta. Oranssi blues, keltaisten valojen katu, valkoinen monotoninen himo, paikallaanjuoksuaika, huutomerkkien polku, tarpeen tyydyttämisen tarve ja sen tyydytys, kauneus kuin katsojan silmiin asti noussut ientulehdus.
On kuulas maaliskuinen yö. Kävelen jäällä rannasta pois päin ja mietin, että tämä tulisi jo pelkästään jo haastattelupaikkana olemaan yksi omituisimmista. Olin ottanut toistuvasti yhteyttä itseään MISS:iksi kutsuvaan ryhmään. Lopulta sain yhteyden sähköpostitse. Itseään MISS1:ksi kutsuva henkilö lupasi haastattelun, mutta ainoa paikka, joka ryhmälle sopisi, oli Siilinkarin majakka keskellä Näsijärveä, ja sopiva kellonaika 01:23.
Majakan kiertävä valokaistale pyyhkii autiota järven jäätä. Vierelläni seisoo vaitonaisena kolme mikkihiirinaamareihin ja mustiin pukuihin sonnustautunutta hahmoa, jotka eivät vastaa tervehdykseeni. Kysymyksiin he vastaavat lyhyesti, muun ajan ovat hiljaa. En tunne oloani lainkaan mukavaksi.
MISS kuvaa itseään esittelyssään lakonisesti: ”M.I.S.S. on ryhmittymä jolla on naamarit ja jaettu identiteetti.” Enempää tietoa heistä ei ole. Minulla oli vaikeuksia erottaa heitä toisistaan, joten joudun tässä haastattelussa merkitsemään kaikki samalle puhujalle.
Miksi te valitsitte paikaksi majakan? Onko tässä jotakin symboliikkaa?
Kukaan ei vastaa. Haastattelun kuluessa opin vaihtamaan kysymystä hiljaisuuden edessä.
Olen kuullut monenlaisia tulkintoja naamareistanne. Jotkut ovat nähneet ne postmodernina ironiana, toiset kapitalismikritiikkinä, eräs ystäväni kuvasi ulkoasuanne painajaismaiseksi surrealismiksi. Mikä on naamareiden historia? Ovatko ne olleet mukana alusta asti?
MISS: Naamioilla on pitkät perinteet.
MISS: On.
MISS: Kuinka paljon vähemmän ihmisiä vihaisi, jolleivat ne kaikki pitäisi kasvoja, kysyi jo Michaux aikoinaan.
Olette kuitenkin tietoisia siitä, että tällainen disneylainen kuvasto nähdään tällaisessa kontekstissa automaattisesti metaforisena?
Kukaan ei vastaa.
Te olette esiintyneet aika harvoin ja erilaisissa tilaisuuksissa. Tiedotteessanne kerrotaan teidän tehneen keikkoja ulkomaillakin. Keväällä 2007 olitte pohjois-Espanjassa. Kertoisitteko tästä lisää.
MISS: Tutkimme cidran aerodynamiikkaa.
MISS: Pääasiassa.
MISS: Tutustuimme myös fasistien metkuihin.
MISS on siis laajasti määriteltynä performanssiryhmä enemmän kuin musiikkiyhtye?
MISS: Kyllä.
MISS: Joskus.
MISS: Se vaihtelee.
Entä tämä kiinnostuksenne astrologiaan ja krokettiin. Näitäkään ei ole paljon esiintyvissä taiteissa käsitelty.
MISS: Syystä.
MISS: Kroketti on peleistä jaloin.
MISS: Ja astrologia taiteista.
Onko MISS:llä mitään uutta tarjottavaa tähän läpeensä ironiseen aikaan?
MISS: Ei.
MISS: On.
MISS: Seuraava kysymys.
Tätä uutuudenvaatimusta on toki toistuvasti kritisoitu. Onko tämä kritiikki myös MISS:n viesti?
Kukaan ei vastaa.
Kysyn vielä muutamia kysymyksiä, mutta koska vastaukset ovat kautta linjan samankaltaisia, luovutan. Kiitän haastattelusta ja käännyn kävelemään kohti rantaa. Odotan turhaan hetken, että he lähtisivät kävelemään kanssani, mutta kääntyessäni katsomaan näen yhä outojen pallokorvien siluetit majakanrannassa. Tänne lähtiessäni tiesin kyllä, että ne tulevat säännöllisesti vierailemaan unissani, mutta kaikella on hintansa.
(Haastattelu on kirjoitettu vuonna 2009. Sitä ei kuitenkaan syystä tai toisesta julkaistu nimeltä mainitsemattomassa lehdessä jota varten sen aikoinaan tein. Laitan sen nyt tänne, onpahan ainakin jossain luettavissa. Haastattelun kuvat sain M.I.S.S-kollektiivilta. )
Jälkikirjoitus:
Olin Rovaniemen kaupunginkirjastolla esiintymässä keväällä 2009 Transsi ja sen varjo -projektilla. Samassa tilaisuudessa sain todistaa M.I.S.S.-konsernin vuosikatsauksen. Toisen allaolevista videoleikkeistä sain suoraan ryhmältä. Tässä videoita:
Olin lupautunut esiintymään Savonrantapäivillä osana Kansan sivistysrahaston Ruusintorpan residenssikesääni. Serkkuni Henri Rautio sattui juuri parahiksi vierailemaan Ruusintorpalla saksofoninsa kanssa. Ehdotin perjantai-iltana Henrille yhteisesiintymistä ja hänellehän se sopi.
Lauantaiaamulla kävelimme vierasvenesatamaan ihmettelemään tapahtumaa. Meitä ennen oli mm. murremestari ja harmonikansoittoa, unohtamatta mekaanista rodeohärkää ja naulanlyöntikilpailua. Henri aloitti foninsoiton ja minä luin alkuun kaksi runoa: Olen matkinut kaikkia lintuja sekä Aurinkokelloni. Ennen keikkaa päätin, että tässä seurassa ei auta sievistellä; tämä yleisö oli Manifestinsa ansainnut.
Settimme jakoi sopivasti porukkaa kahtia, osa piti, osa paheksui. ”Justiinsa, tuon miehen runoja en kyllä varmasti osta!”
Savonrantalaista runoyleisöä, kuva Titta Minkkinen
Kävimme tekemässä pistokeikan Agit-Cirkin Periferia-projektin kanssa Ravintola Myllykartanossa Savonrannalla. Projektin blogissa lisää kuvia ja juttua aiheesta.
”Periferia” on kaksiosainen poikkitaiteellinen projekti, joka tapahtuu sekä Pohjois-, että Itä-suomen alueilla.
Ensimmäinen osa projektia on valmistaa runoa, musiikkia ja sirkusta yhdistävä esitys, joka on tarpeeksi pienimuotoinen että se mahtuu yhteen henkilöautoon esiintyjineen. Kokonaisuutta esitetään pienillä paikkakunnilla, kuppiloissa ja toreilla. Esiintymisten yhteydessä jutellaan paikallisten ihmisten kanssa ja tutustutaan paikallisten elämään.
Kaikki esiintymismatkat ja haastattelut ym. mitä tien päällä tapahtuu, tallennetaan hyvin, valokuvaten, videoiden ja ääninauhuria käyttäen. Esiintymismatkoista ylläpidetään myös jatkuvapäivitteistä blogia.
Projektin toinen osa on dokumenttiaineiston kokoaminen näyttelyksi ja dokumenttielokuvaksi. Näyttely avataan ensimmäisen kerran Rovaniemellä, mutta se viedään myös Etelä-Suomeen.
Olen suomentanut kuluneen vuoden aikana Raymond Carverin runoja. Pistänpä tähän erään, joka on ehkä hieman eri tyylinen kuin mitä Carverilta on aiemmin suomennettu ja totuttu lukemaan. Itselleni tuli yllätyksenä, että Carverilta löytyi tällaista unenomaisuutta, unen ja valveen rajoja luotaavaa runoutta.
Vierailin tänä keväänä Prahassa ja lueskelin luonnollisesti Kafkaa. Carverkin taisi olla Kafkansa lukenut, ainakin parissa hänen tekstissään K seikkailee; Kuu, juna on toinen niistä. Runo löytyy alunperin hänen viimeiseksi jääneestä, postuumina julkaistusta kokoelmastaan A New Path to the Waterfall (1989).
Kuu, juna
Kuu, maisema, juna.
Me liikumme tasaisesti pitkin eteläistä
järven rantaa, ohi kylpylöiden ja parantoloiden.
Konduktööri tulee läpi ravintolavaunun ilmoittamaan meille,
että jos katsomme vasemmalle – tuonne missä nuo
valot palavat – näemme kohta valaistun tennis-
kentän, ja mahdollisesti, jopa tähän aikaan, voimme
nähdä Franz Kafkan kentällä. Hän on hulluna
tennikseen eikä saa siitä tarpeekseen. Hetken kuluttua,
tosiaankin – siellä on Kafka, valkoisiin pukeutuneena
pelaamassa nelinpeliä nuorta miestä ja naista vastaan.
Tuntematon nuori nainen on Kafkan pelikaverina. Kumpi
johtaa? Kummalla on syöttövuoro? Pallo menee puolelta
toiselle, edestakaisin. Kaikki tuntuvat pelaavan täydellisesti,
tarkoituksenmukaisesti. Kukaan pelaajista ei edes vaivaudu vilkaisemaan
ohimenevään junaan. Samassa rata kaartaa
ja kääntyy metsän sisään. Kurotan istuimeltani
katsoakseni taakse, mutta joko kentän valot ovat
äkillisesti kadonneet tai sitten junanvaunu on sellaisessa
kulmassa, että kaikki takanamme on pimennossa.
Juuri tällä hetkellä kaikki ravintolavaunuun jääneet matkustajat
päättävät tilata uuden drinkin tai jotain purtavaa.
No, miksipä ei. Kafka itse oli kasvissyöjä ja teenlipittäjä
mutta ei sen pitäisi rajoittaa kenenkään tapoja. Sitä paitsi
kukaan vaunussa ei näytä osoittavan pienintäkään
kiinnostusta peliin tai siihen kuka pelasi valaistulla
kentällä. Olin jatkamassa eteenpäin, uuteen ja toisenlaiseen
elämään, ja olin vain puoliksi kiinnostunut itsestäni, ajatukseni
olivat muualla. Joka tapauksessa, ajattelin että tuo
oli kuitenkin jotain joka oli jossain määrin kiinnostavaa ja
ansaitsi tulla osoitetuksi, ja olin iloinen että konduktööri oli tehnyt niin. ________”Jaa, tuo oli Kafka”, joku takanani sanoi ääneen. ________”Jaa”, joku toinen vastasi. ”Ja mitä sitten? Minä olen Perlmutter.
Hauska tavata. Otetaan paukku.” Ja tämän sanottuaan hän
otti pakan paidantaskustaan ja alkoi sekoittaa
kortteja edestakaisin pöydällä edessään. Hänen valtavat
kätensä olivat punaiset ja ryppyiset; ne näyttivät haluavan
hotkaista kortit kokonaisina. Vielä kerran rata kaartaa
ja kääntyy metsän sisään.
Uudessa Kirjo-lehdessä on teemana Hämeen uusi runo. Lehdestä löytyy yksi runo myös minulta. Lehden voi ladata myös PDF:nä täältä.
4 numeroa vuodessa
””””””””””””””””””””””””””””””
Julkaisija: Kulttuuriseura Kirjo
Päätoimittajat: Jussi Rusko ja Erkki Kiviniemi
Toimitussihteeri: J. K. Ihalainen
Julkaisupaikka: Tampere
Kirjallisuus- ja kulttuurilehti KIRJO ilmestyy neljänä vuodenaikana.
Kulttuurilehden perimmäinen tarkoitus on kaivaa esiin se tarunomainen aarre, mikä sateenkaaren päässä on kätköissä. Lehden vakituiseen avustajakuntaan on lukeutunut näyttävä joukko kirjoittajia, kuten Risto Ahti, Juha Siro, Kai Kyösti Kaukovalta, Erkki Aura, Rita Dahl, Jaakko Hämeen-Anttila, ja Matti Luoma (1925 – 2007). Vuodesta 2000 lehden numeroissa on julkaistu käännösrunoutta mm. Tiibetistä, Tanskasta, Ruotsista, Unkarista, Ranskasta, Islannista, Yhdysvalloista, Portugalista ja Saamenmaasta.
Lehti on vakiinnuttanut asemansa laaja-alaisena ja omaleimaisena kulttuurilehtenä, joka saavuttaa kaiken aikaa lisää lukijoita. Lehden levikki keinuu viidensadan kahta puolta. Näistä suurin osa on lehden tilaajia. Irtonumeroita myydään Akateemisissa kautta maan.
Juha Rautio 
