Tässä samassa huoneessa, missä tätä tekstiä kirjoitan, olen äänittänyt ja tuottanut useiden kollegojeni äänikirjoja. Ainoa oma teokseni joka lukuaikapalveluista löytyy, on kuudes runoteokseni Trad. Äänitin sen erään toisen session jälkeen ennen kuin purin ja pakkasin mikrofonit.

Miksi omia kirjojani ei tätä yhtä lukuunottamatta löydy äänikirjapalveluista?

Tähän on pari keskeistä syytä. Ensimmäinen, kuten varmaan jo arvaatte, on raha. Lukuaikapalvelut noudattavat tällä hetkellä minuuttiperustaisesta tilitystä. Koko potti jaetaan usein vielä Revenue Share -mallin mukaisesti, niin että suosituimmat tuotteet kuorivat suuremman osuuden jaettavasta potista ja vähemmän kuunnelluille jää rippeet.

Avaan mitä tämä tarkoittaa oman ainoan äänikirjateokseni kohdalla. Runoteokseni Tradin äänikirjaversio on ollut lukuaikapalveluissa syksystä 2021. Tuosta hetkestä tähän hetkeen se on tuottanut lukuaikapalveluissa tekijänoikeustuloa minulle noin 0,50€ miinus verot. Ei kuitenkaan per kuuntelukerta, vaan yhteensä. Yhdestä tilitetystä kuuntelukerrasta tekijänpalkkiota tuottava osuuteni on 0,02€. Minuuttiperustaisessa systeemissä tilitetään vain täydet tunnit.

Tradin äänikirjan kesto on noin puoli tuntia, joten kuunteluja tarvitaan ainakin kaksi ennen kuin taksamittari kilahtaa. Eli rakas lukija, kuuntelemalla äänikirjani lukuaikapalvelussa, tuet kirjallista työtäni laskennallisesti yhdellä sentillä! Siis laskennallisesti, sillä varmuuden vuoksi kannattaa pyöräyttää teos vielä toiseen kertaan (vaikka ilman ääniä), niin varmistut että tekijä saa senttinsä.

Kirjailijaliiton vuoden 2023 tulotutkimuksen mukaan äänikirjojen keskimääräinen tekijäpalkkio on 0,50€ per kuunneltu teos. Tätä eroa omaan palkkiooni, joka on vain viideskymmenesosa tuosta, ei selitä mikään muu kuin revenue share -malli.

Painetusta kirjasta maksettava keskimääräinen tekijänpalkkio on noin kolme euroa. Siihen mitä saan yhdestä fyysisestä runokirjasta tekijäpalkkiota, vaadittaisiin siis 300 kuuntelua. Jos teokseni kuuntelijasuosio pysyisi samana kuin tähän asti (n. 46 kuuntelua kolmessa vuodessa), olisi 300:n kuuntelukerran raja rikottu jo vuoden 2044 tienoilla.

Olen saanut Tradin äänikirjasta hyvää lukijapalautetta, jota arvostan tietenkin suuresti. Harkitsen kuitenkin pitäisikö minun vetää teokseni pois lukuaikapalveluista. Voisin yhtä hyvin laittaa sen kotisivuilleni ilmaiseksi jakoon. En ole varma jaksanko odottaa eläkeikään, että tienaisin sillä yhden painetun kirjan verran.

Äänikirjapalvelujen julkituloissa tällaisia tarinoita ei kuitenkaan kuule. Ne esittävät olevansa tekijöiden puolella. Storytel poseeraa ESG-brändillään ja perustelee Revenue share -mallin aivan toisen kuuloisesti:

Storytel pays royalty fees to publishers for every second a user listens and every letter a user reads. The vast majority of Storytel’s publishing partners are compensated on a revenue share basis. These benefits include higher revenues as a result of more active Storytel subscribers, and as a result of price increases to subscription plans.

Vaikka lukuaikapalvelut hurskastelevat hyvillä yhteistyökumppani suhteillaan, on tekijöiden puolella oltu jo pitkään huolissaan. Spotify-malliin vertautuva streaming-palvelujen suosio on romahduttanut kirjailijoiden tulot muutamassa vuodessa. Suomen kirjailijaliiton teettämän kyselytutkimuksen mukaan kirjallisesta työstä saatujen veronalaisten vuositulojen mediaani on laskenut merkittävästi vuodesta 2018: Kun vuonna 2018 kaunokirjailijan kirjallisen työn mediaani oli 2 294 €, vuonna 2023 se oli laskenut 25% ja oli enää 1 713 €. Tietokirjailijoilla romahdus oli 40% ja mediaaniansio putosi samalla aikavälillä 1 111 eurosta 606 euroon.

Vuosi vuodelta näyttää enemmän siltä, että lukuaikapalvelut ovat houkutelleet kirjallisuuden ystävät jättämään kirjat. Tai jos ei kirjat, niin kirjailijat.

”Emme ole varsinaisesti kehityksen etujoukoissa, vaan eräänlainen perifeerinen kokeilualue, jossa testataan uutta teknologiaa sekä mahdollisuuksia alentaa kirjailijoiden saamaa rojaltisummaa”, kirjoittaa Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja Ville Hytönen uudessa Kirjailija-lehden pääkirjoituksessaan.

Miten käy kaiken kiinnostavan ja arvokkaan kirjallisuuden kuten esseistiikan, runouden tai kirjallisuuden joka ei ole tarinavetoista? Moni itseäni kiinnostava kirjallinen teos ei käänny joko ollenkaan tai ainakaan kovin hyvin äänikirjaksi.

Jos lukijat siirtyvät lukuaikapalveluihin, pelkään että moni kirjanostaja unohtaa kirjojen ostamisen (tai kirjastoista lainaamisen mikä vaikuttaa siihen ostavatko kirjastot kirjoja kustantajilta). Ja kun kirjojen ostaminen loppuu, ei niitä enää kustannetakaan. Ja kun ei kustanneta, niin ei rahoiteta muutenkaan.

Tämä on se toinen syy, miksi kirjojani ei ole lukuaikapalveluissa. Ongelma on yksittäistä kirjailijaa ja sen ansaintalogiikkaa laajempi. Kuulostan varmasti muutosvastarintaiselta jäärältä, mutta en ole varma, haluanko olla mukana tukemassa kehitystä joka vie kirjallisuuden lukijat pois kirjallisuuden ääreltä.

Uskon että pinnan alla kuohuu ja kuhisee jatkossakin. Selvää kuitenkin on, että jos lukuaikapalvelujen ongelmiin ei tule ratkaisuja, kulttuurimme köyhtyy.