RUNOUTENI

ei selitä mitään

ei selvennä mitään

ei julista mitään

ei sisällä kokonaisuuksia

ei täytä toiveita

ei luo uusia pelisääntöjä

ei ota osaa leikkiin

sillä on rajattu paikkansa

joka sen on täytettävä

ellei se ole salattua puhetta

ellei se puhuttele omaperäisesti

ellei se hämmästytä

nähtävästi niin on oltava

se on kuuliainen omalle välttämättömyydelleen

omille mahdollisuuksilleen

ja rajoituksilleen

se itse häviää itselleen

se ei täytä minkään paikkaa

eikä mikään voi sitä korvata

se on avoin kaikille

vapaa kaikista salaisuuksista

sillä on monta tehtävää

joiden mittaiseksi se ei koskaan tule

Näin kirjoitti puolalainen Tadeusz Różewicz (s. 1921). Runo on kokoelmasta Ja niin edelleen (suom. Jarmo Jääskeläinen, Tammi 1975). Tietääkseni Tadeusz Różewiczilta ei ole suomennettu muuta. JNE on monin paikoin mielenkiintoinen kokoelma, en ole vielä kokonaan ehtinyt sitä lukemaan, mutta sieltä täältä lukemalla olen löytänyt jo useita runoja jotka resonoivat makutottumuksieni kanssa. Kokoelma päättyy runon Kausi 1966 säkeisiin:

jo kauan sitten päättyi

kausi ’Le Paradis du Langegessa’

olen puhunut siitä kahdenkymmenen vuoden ajan

meidän sananluojillemme

sananikkareille sanannäprääjille

vasta nyt alkavat

todelliset vaikeudet

runojen kirjoittamisessa

näette sen vielä

tämän kauden aikana

runoa munaa

ei tarvitse

hajottaa

sanojen puolisanojen neljännessanojen silpuksi

vaan se on yksinkertaisesti

heitettävä kuiluun

ei minnekään

tässä on runoilijan mittainen ongelma:

kuinka olla kirjoittamatta runoja

kuinka olla kirjoittamatta

vielä yhtä pientä runoa