Vaeltelen kuumeisena ja heikkona
Oslon sateisia katuja
jokainen askel ihmettelee
mitä oikein teen täällä
lukemattomat käytöstä poistuneet tunnusluvut
täyttävät tajuntani
ja joistain mieleen nousee
naurusi, jota en ole
kuullut enää vuosiin, en edes
muista tarkasti kuinka kauan siitä on
nyt jokainen väsynyt askel ihmettelee
jokainen kengänpohjan kokoinen
pala asfalttia jakaa vastauksiaan:
en ollut täysikuu nielussasi
en partaterä jalkojesi välissä
välinpitämättömìn silmin
ohikatsovat nurkat joita ilman
et osannut nukkua
olimme nuoria, lapsenuskoisia
luottavaisia kuin tutkimusmatkailijat
ainostaan paljon huonommin varustautuneita
kaikki peilit nauroivat samaa eloisaa
nauruasi, kerran nauroimme pois lukemattomat tunnusluvut
joita turhaan yritän nyt unohtaa, kaikki tarpeeton tieto
poispyyhkimättömällä tavalla läsnä
ja yksityiskohdat
etäpesäkkeet

Edvard Munch: Melancholy III