Arvostelu: Hyönteistaulu

Kiireisen syksyn aikana ei ole tullut seurattua uuden romaanin vastaanottoa blogeissa. Kuukausi sitten oli ilmestynyt ainakin yksi arvostelu. Kirjallisuusblogi Satunnainen Ohilukija kirjoittaa:

Juha Raution kolmannessa proosateoksessa Hyönteistaulu käytetään kekseliäästi epälineaarista kerrontaa romaanin perusrakenteena. Romaani alkaa kummastakin kannesta eri suuntaan kertoen kahden veljeksen ja heidän isänsä tarinaa. Kirjan keskivaiheilla ylösalaisin suhteessa toisiinsa olevat tarinat harsoistuvat ja kohdatessaan ne ovat hyönteisharrastajan ohjeistusta eetterin käytössä ja hyönteisen neulaan lävistämisessä […] ilmaisu on tiivistä lyhytproosaa, jossa lakoninen vuoropuhelu kohtaa väliin tihentyneeksi tiivistyvän pohdinnan tai sirpaleisuuden. Asioita ei selitellä halki, kerronta teoksen hyönteisten nimillä otsikoiduissa luvuissa etenee yhtä pidättyväisenä kuin kuvaamansa henkilötkin ovat. Siksipä tekstiin tuntuu jäävän vielä tilaa useampien lukukertojen löydöille. Erityisesti teoksen symbolirakenne vaikuttaa tarkoin mietityltä, kuten runoilijan proosateokselta odottaisikin.”


Juha Raution uusi romaani Hyönteistaulu on muotonsakin puolesta erikoinen tapaus

Tavallisesti lukijan kääntää kirjasta ensimmäisenä takakannen esiin. Raution romaanin poiminut lukija joutuu hieraisemaan silmiään. Takakannen sijaan paljastuu identtinen etukansi – romaani on kääntökirja, luettavissa kahdesta suunnasta.

Kannet ja päällyksen liepeet ovat identtiset. Toisesta suunnasta alkaa ”Kuolemankello” -niminen tarinalinja, toisesta ”Hirsijumi”.

Molemmissa tarinalinjoissa ollaan matkalla. Kuolemankellossa minäkertoja palaa pitkän ulkomailla työskentelyn jälkeen Suomeen ja matkustaa bussissa vanhalle kotipaikkakunnalleen. Hirsijumissa puolestaan toinen veljeksistä pyöräilee pitkin Itä-Suomea valvontapanta jalassa. Pantarangaistuksesta paenneen veljen tarinamaailma on kuin dystopia tuntemastamme maailmasta jossa valvonnalla ratkaistaan kaikki ongelmat.

Molempien lukusuuntien lopussa on poikien isän viimeisen syksyn tapahtumia valottava epilogi. Myös siinä tehdään matkaa, kunnes romaanin keskellä tarinalinjat yhtyvät.

Hyönteistaulu yhdistelee aineksia yli lajirajojen. Samaan kuvaan mahtuvat valvontapanta, vapaaehtoinen maanpako, aaveet, upottava taide, hirsijumit, verkosta poistettu aineisto, kuolemankellot, nelikuumittarit, neulat, timanttilaikka ja myrkkypullo. Juha Raution romaaneissa mikä tahansa on mahdollista.

Tilaa kirja edullisesti kustantajan verkkokaupasta.

Lue loppuun

Random-karaoken ja Tradin tuplajulkkarit pe 29.4. Sörkan Ruusussa klo 17.o0

Tervetuloa uuden romaanini Random-karaoke (Enostone 2022) julkkareihin! Tilaisuus järjestetään ravintola Sörkan Ruusussa alkaen klo 17.00. Samalla pidetään välistä jääneet julkkarit syksyllä ilmestyneelle runokokoelmalleni Trad. (Enostone 2021).

Perjantaina 29.4.2022 kello 17:00 alkaen juhlitaan ravintola Sörkan ruusussa Helsingissä, osoitteessa Pääskylänrinne 3, 00500 Helsinki, Juha Raution kahden viimeisimmän teoksen eli Random-karaoken ja Trad.:n julkkareita. Vapaamuotoisessa ohjelmassa kustantaja Kalle Niinikangas haastattelee kirjailijaa ja myös yleisö saa osallistua keskusteluun.

Tilaisuus striimataan Enostonen Facebook-sivuille.

Vapaa pääsy!

Juha Raution esikoisromaanin Random-karaoken maailmassa rikokset eivät ratkea, sillä saavutetusta edusta eli omasta työpaikasta kiinni pitäminen on työn tärkein sisältö. Työelämän laidoille jää vain laulaminen, jota on pakko jatkaa. Juha Raution romaani kuljettaa meidät mäkihyppääjien, entisten runoilijoiden ja hämäräperäisten multalaisten matkassa kisakaupungin kaduilta jonnekin todella kauas.

Trad. on Juha Raution (s. 1980) kuudes runokokoelma. Teoksen runoissa aika ja perintö asetetaan jännitteiseen yhteyteen. Maailmat virtaavat hetkien yli ja muistuttavat, että alun lisäksi kaikessa on oltava myös loppu.

Trad. on myös äänikirjana kuunneltavissa kaikissa äänikirjapalveluissa.

Mies kulkee puun sisällä

ei enää mies ollenkaan

eläin etenee, elävä puu liikkuu

Deleted Scenes I

Taksitolpalla oli kymmenen taksia jonossa, viimeiseen tuntiin ei ollut yhdenkään ovi käynyt. Kukaan ei enää edes tupakoinut, joko ei ollut vain varaa tai sitten porukka oli kunnostautunut. Joskus vanhan maailman aikaan taksikuskit eivät olleet elintavoiltaan esimerkillisimpiä. Nyt oli rengeilläkin salikortit ja eväinä niillä oli jotain ihme superfoodeja. Saatanan hyvännäköisiäkin monet olivat, Kosmos Sydänmaa ajatteli ja naputteli rattia kynsillään. Hän itse oli rehellisesti laiska läski, vanhan kunnon rappiotaiteilijan vikaa siis. Tätä vikaa hän oli myös hyödyntänyt. Muutaman vuoden ajan hän oli saanut lisätienestejä erään julkkiskokin haamukirjailijana. Ratissa oli usein aikaa naputella ja kehitellä juonikuvioita. Jonkin aikaa se oli ollut helppoa rahaa, tervetullutta sivutuloa. Muutaman ensimmäisen teoksen jälkeen hän oli väsynyt kirjoittamaan kaavamaisia rikosromaaneja, joissa ensin esitellään alkutilanne ja henkilöt ja heidän ongelmansa. Sitten edetään kasvavien konfliktien kautta huippukohtaan, jossa kirjan tematiikka samalla tiivistyy ja juoni pingottuu kireäksi kuin rummunnahka. Muutama kunnon paukaus ja ollaankin lopussa, jossa on erilainen tilanne kuin alussa. Niin ja tietenkin päähenkilö on muuttunut sisäisesti. Jopa kasvanut. Hyi saatana. Dekkareista Sydänmaa ei halunnut enää edes kuulla, mutta jostain pitäisi taas innostua, sillä elämä oli tauti joka pisti kaihoamaan sisältöä. Toki hänelläkin oli post-doc-opintonsa, jotka olivat rahoituksen puutteessa jäissä, mutta kenelläpä ei.

Pohdinnat keskeytyivät, kun edessä oleva auto sai asiakkaan ja starttasi matkaan. Sydänmaa ei ehtinyt ajaa jonon ensimmäiseksi, kun myös hänen taksinsa ovi aukesi ja asiakas livahti kyytiin. Jumalauta, mikäs ruuhka-aika nyt alkoi, Sydänmaa ajatteli.

”Kyllä mä sinuna käyttäisin restriktioentsyymiä”, naisen ääni takapenkiltä sanoi, ”ja sitten CIAP-käsittely päälle… No, jos sä haluut niin kyl multa infodumppaus lähtee… Restriktioentsyymillä sä katkaiset DNA-ketjun halutusta kohdasta, sit sun pitää estää niiden ketjujen liittymisen takaisin toisiinsa CIAP-käsittelyllä. Mut kyllä ne DNA-palat silti pysyy DNA:na ja ne voidaan tarvittaessa aina tehdä uudelleen yhteensopiviksi ja liittää toisiinsa ligaatiokäsittelyllä… Aivan, joo, jotkut DNA-palat ovat automaattisesti toisilleen yhteensopivia ja toiset palat saadaan tietyllä käsittelyllä sopimaan toisiinsa, mutta joskus saatetaan joutua käyttämään hieman väkivaltaa. Jotta tietyn näköiset kautta luonteiset DNA-palat saadaan liitettyä toisiinsa, vaaditaan usein että toinen liitettävä pala menettää luonteensa tai kokonaan toimintansa. Joo, tää ei rakkohaurun kohdalla toimi. Aivan. Ja huom. Mä en sotkisi tähän pseudoplasmodeja, pseudopodeja tai vastaavaa. Niin siis koko tää synsyyttijuttu, pidetään se vielä teoreettisena. Hei, tehdään näin. On parempi, että palat toimivat erillään rinta rinnan, jolloin ne tukevat toinen toisiensa toimintaa menettämättä luonnettaan. Näin, joo, palataan”, nainen sanoi ja lopetti puhelun. ”Seuratkaa tuota taksia.”

  • Ote keväällä julkaistavasta romaanista Random-karaoke (Enostone 2022)