Aika mustaa hopean – Bruno K. Öijer

Blogi

(Kirjoitus julkaistu alunperin Kirjo-lehdessä 3/2010)Hopeanmustaa

Bruno K. Öijer, Hopeanmustaa,
Suom. Markku Into, Sammakko 2010, 96 s.

Viitisen vuotta sitten törmäsin Bruno K. Öijerin (s.1951) Valittuihin runoihin. Siitä lähtien kirja  on kulunut luvussa, kiertänyt ja palannut.

Sammakko on julkaissut lisää Öijeriä. Markku Inton suomentama Hopeanmustaa ilmestyi ruotsiksi 2008 nimellä Svart som silver. Kyseessä on Öijerin toinen 2000-luvulla julkaistu runokokoelma. Tyyliltään Hopeanmustaa on lähellä Öijerin Trilogiaa, joka koostuu reilun kymmenen vuoden aikana julkastuista kokoelmista Medan giftet verkar (1990), Det förlorade ordet (1995) ja Dimman av altt (2001).

Edelleen Öijer manifestoi yksinkertaisen, konstailemattoman kielen ja sanaston puolesta. Runoissa esiintyvät talot, linnat, kahvilat, kuilut, viini, ruoho, sade, puut, pilvet ja neonvalot. Öijerin runo rakentuu rytmistä, tunteesta ja jännitteestä. Ja asenteesta.