Keskiluokkainen todellisuus ja vieraantuminen

Blogi

Helsingin sanomien HS-raadilta kysyttiin 26.10.2012: ”Puhutteleeko suomalainen nykykirjallisuus sinua?” Yksi HS-raadin vastaajista oli mainonnan suunnittelija Jaakko Veijola. Hän kirjoitti vastauksessaan:

”Suomalainen kirjailija on syrjäytynyt alas keskiluokkaisesta todellisuudesta, mikä latistaa yhteiskunnan kuvaamisen karikatyyriseksi rahaonpahasta-synkistelyksi. Kuinka moni nykykirjailija on esimerkiksi menestynyt ennen kirjailijuuttaan jossakin porvarillisessa ammatissa?”

Keskiluokkaisessa Facebook-todellisuudessani alkoi välittömästi kihistä. FB-kaveripiiriini kuuluu useita nykykirjallisuuden kentällä toimivia henkilöitä, jotka provosoituivat mainosmiehen läpästä. Monille heistä ei ollut sen enempää vierasta porvarillinen ammatti kuin keskiluokkakaan. Monet myös huomauttivat oikeutetusti, ettei väite pidä paikkaansa; keskiluokkaahan on kuvattu nykykirjallisuudessa vaikka kuinka.

Suomalainen nykykirjallisuus alkaa toki olla niin laaja kenttä, ettei siitä kannattaisi hirveän suuria yleistyksiä tehdä. Vuosittain ilmestyy satoja nimikkeitä, esikoisteosten määräkin taitaa olla toista sataa. Oltuani useampana vuonna palkintoraatien lukijana voin myös omakohtaisesti vahvistaa, ettei keskiluokka ole mitenkään harvinainen aihepiiri suomalaisessa nykykirjallisuudessa. Sen sijaan tällaista yhtenäiskulttuuria, jota Veijola nimittää keskiluokkaiseksi todellisuudeksi, ei ole olemassa kuin korkeintaan Mainosmiesten Todellisuudessa.

Mutta jos otetaan heitto vakavasti, niin mitä mainonnan ammattilainen oikein viestii meille nykykirjallisuuden ammattilaisille? Ensinnäkin, että esteenä oikeanlaiselle yhteiskunnan kuvaamiselle on kirjailijoiden ”alas syrjäytyminen”, siis eräänlainen taantuminen tai degeneraatio. Saamme myös tietää, että ainoastaan Keskiluokkaisen Todellisuuden™ vaikutuspiirissä olevat kykenevät kuvaamaan yhteiskuntaamme. Epäsuorasti on luettavissa myös, että tämän keskiluokkaisen, porvarillisten menestyjien (miten nämä muka ovat yhteensovitettavissa?) taikapiirissä ei sorruta sen enempää karikatyyreihin kuin ”rahaonpahasta-synkistelyyn”, vaan kuvataan keskiluokkaista todellisuutta niin kuin se ansaitsee, niin kuin oikein on.

Vieraantuneena nykykirjailijana tällaista on hankala niellä. On kohtuullisen kalteva käsitys, että jotain elämänpiiriä voisi kuvata oikein ainoastaan kyseisen maailmankatsomuksen sisäpuolelta. Kenties tämä arvoituksellinen keskiluokkainen todellisuus on juuri sellainen, että sieltä katsottuna voi vain paheksua toimittajien ja kulttuurialan ihmisten tapaa aina vaan kritisoida kaikkea eikä koskaan kirjoittaa tavallisista, hyvistä asioista.

Mainosmies ei ehkä haluaisi hyväksyä sitä, että kirjallisuus (tai muukaan taide) ei voi eikä saa koskaan olla samalla tavalla keskiluokkaisesta todellisuudesta päihtynyt kuin mainonta- ja markkinointiteollisuus. Oi Keskiluokkainen Todellisuus™, kuinka sua kaipaankaan. No niin, minä myönnän: rahaonpahasta-synkistely ja karikatyyrit ovat hukuttaneet muistoni. Olimmeko me edes koskaan siellä?

George Grosz: The Eclipse of the Sun 1926

ei kuristavaa tunnetta hyvää valaisua oikeaa kuvakulmaa

Runo

hymyilee
suloisesti, seepian sävyissä
hänen sylinsä on hyökkäysvalmiina
kamera
haluaisi kääntää katseensa
mutta filmin silmä
ei rävähdä

kuristava tunne : hyvä valaisu : oikea kuvakulma. ei
kuristavaa tunnetta hyvää valaisua oikeaa kuvakulmaa

hänen katseessaan rannaton lihaliemi
ei peitä mitään, tuo vain
mittasuhteet selvemmin esiin

sunnuntai-iltapäivän
utuisessa autereessa
kokonainen varjojen lauma
joskus kun katsomme tahallamme ohi
hän hymyilee
pysyvän hymyn

George Grosz: Daum Marries Her Pedantic Automaton George in May 1920; John Heartfield Is Very Glad of It (1920)