Kuinka paljon vähemmän ihmisiä vihaisi jolleivat ne kaikki pitäisi kasvoja?

MISS-kollektiivin haastattelu öisellä majakalla 

On kuulas maaliskuinen yö. Kävelen jäällä rannasta pois päin ja mietin, että tämä tulisi jo pelkästään jo haastattelupaikkana olemaan yksi omituisimmista. Olin ottanut toistuvasti yhteyttä itseään MISS:iksi kutsuvaan ryhmään. Lopulta sain yhteyden sähköpostitse. Itseään MISS1:ksi kutsuva henkilö lupasi haastattelun, mutta ainoa paikka, joka ryhmälle sopisi, oli Siilinkarin majakka keskellä Näsijärveä, ja sopiva kellonaika 01:23.

Majakan kiertävä valokaistale pyyhkii autiota järven jäätä. Vierelläni seisoo vaitonaisena kolme mikkihiirinaamareihin ja mustiin pukuihin sonnustautunutta hahmoa, jotka eivät vastaa tervehdykseeni. Kysymyksiin he vastaavat lyhyesti, muun ajan ovat hiljaa. En tunne oloani lainkaan mukavaksi.

MISS kuvaa itseään esittelyssään lakonisesti: ”M.I.S.S. on ryhmittymä jolla on naamarit ja jaettu identiteetti.” Enempää tietoa heistä ei ole. Minulla oli vaikeuksia erottaa heitä toisistaan, joten joudun tässä haastattelussa merkitsemään kaikki samalle puhujalle.

Miksi te valitsitte paikaksi majakan? Onko tässä jotakin symboliikkaa?

Kukaan ei vastaa. Haastattelun kuluessa opin vaihtamaan kysymystä hiljaisuuden edessä.

Olen kuullut monenlaisia tulkintoja naamareistanne. Jotkut ovat nähneet ne postmodernina ironiana, toiset kapitalismikritiikkinä, eräs ystäväni kuvasi ulkoasuanne painajaismaiseksi surrealismiksi. Mikä on naamareiden historia? Ovatko ne olleet mukana alusta asti?

MISS: Naamioilla on pitkät perinteet.

MISS: On.

MISS: Kuinka paljon vähemmän ihmisiä vihaisi, jolleivat ne kaikki pitäisi kasvoja, kysyi jo Michaux aikoinaan.

Olette kuitenkin tietoisia siitä, että tällainen disneylainen kuvasto nähdään tällaisessa kontekstissa automaattisesti metaforisena?

Kukaan ei vastaa.

Te olette esiintyneet aika harvoin ja erilaisissa tilaisuuksissa. Tiedotteessanne kerrotaan teidän tehneen keikkoja ulkomaillakin. Keväällä 2007 olitte pohjois-Espanjassa. Kertoisitteko tästä lisää.

MISS: Tutkimme cidran aerodynamiikkaa.

MISS: Pääasiassa.

MISS: Tutustuimme myös fasistien metkuihin.

MISS on siis laajasti määriteltynä performanssiryhmä enemmän kuin musiikkiyhtye?

MISS: Kyllä.

MISS: Joskus.

MISS: Se vaihtelee.

Entä tämä kiinnostuksenne astrologiaan ja krokettiin. Näitäkään ei ole paljon esiintyvissä taiteissa käsitelty.

MISS: Syystä.

MISS: Kroketti on peleistä jaloin.

MISS: Ja astrologia taiteista.

Onko MISS:llä mitään uutta tarjottavaa tähän läpeensä ironiseen aikaan?

MISS: Ei.

MISS: On.

MISS: Seuraava kysymys.

Tätä uutuudenvaatimusta on toki toistuvasti kritisoitu. Onko tämä kritiikki myös MISS:n viesti?

Kukaan ei vastaa.

Kysyn vielä muutamia kysymyksiä, mutta koska vastaukset ovat kautta linjan samankaltaisia, luovutan. Kiitän haastattelusta ja käännyn kävelemään kohti rantaa. Odotan turhaan hetken, että he lähtisivät kävelemään kanssani, mutta kääntyessäni katsomaan näen yhä outojen pallokorvien siluetit majakanrannassa. Tänne lähtiessäni tiesin kyllä, että ne tulevat säännöllisesti vierailemaan unissani, mutta kaikella on hintansa.

(Haastattelu on kirjoitettu vuonna 2009. Sitä ei kuitenkaan syystä tai toisesta julkaistu nimeltä mainitsemattomassa lehdessä jota varten sen aikoinaan tein. Laitan sen nyt tänne, onpahan ainakin jossain luettavissa. Haastattelun kuvat sain M.I.S.S-kollektiivilta. )

Jälkikirjoitus:

Olin Rovaniemen kaupunginkirjastolla esiintymässä keväällä 2009 Transsi ja sen varjo -projektilla. Samassa tilaisuudessa sain todistaa M.I.S.S.-konsernin vuosikatsauksen. Toisen allaolevista videoleikkeistä sain suoraan ryhmältä. Tässä videoita:

Ääniruno

Olen tehnyt välillä runokeikkoja äänitaustojen kanssa. Yksi pitkään vireillä olevista projekteista on ollut tehdä näistä runo-cd, ehkä ensi vuonna. Tässä yksi nauhoite minkä tein viime kesänä Tulevaisuuskuvia-näyttelyä varten. Valmistin sinne kokonaisuuden, josta oli muutamia kappaleita c-kasettikopioita jaossa, joista minulla ei tällä hetkellä ole yhtään.

Transsi ja sen varjo

Transsi ja sen varjo on tanssija Marjo Selinin kanssa tekemäni poikkitaiteellinen duetto.  Esityksessä keskustelevat Marjon improvisoitu liike sekä minun runoni  ja äänimaailmani. Pääsimme esiintymään erilaisissa tiloissa baareista kirjastoihin ja mustasta laatikosta ulos keskustorille ja pellolle. Tähän mennessä teosta on esitetty yhdeksän kertaa 2008-2010. Projektia on tukenut Taiteen keskustoimikunta.

Sain vihdoin aikaiseksi leikata jotain pätkiä kasaan esityksestä. Harmi ettei minulla ole ihan jokaiselta keikalta videota; osasta on kyllä olemassa ja ehkä niitä jossain vaiheessa tulee vielä esille.

Videolla olevat pätkät esityksistä on tallennettu Tampereen pääkirjasto Metsossa, 0db-festivaalilla Tampereella, Pispalan runotulilla, Rovaniemen taidemuseolla sekä Rovaniemen kaupunginkirjastossa.

Edelliset Transsi-esitykset olivat vuosi sitten Hiljaisuus-festivaaleilla Kittilässä (sieltä ainakin pitäisi olla tallenne, teimme vähän erilaisen esityksen pellolla; taustalla virtasi Ounasjoki) sekä Tampereen keskustorilla Tapahtumien yössä.

Transsi ja sen varjo Hiljaisuus-festivaaleilla (kuva Joonas Martikainen)

Transsi ja sen varjo - Tampereen keskustorilla 5.8.2010 (kuva Studio Leimu)

Viinakuun ikimuistoiset uskonnontunnit

viinakuun ikimuistoiset
uskonnontunnit, silmät sirrillään
puhallettiin pilliin
titityytä, mustaa hattaraa,
harmaata serpentiiniä
valkoisia vappupalloja ja foliomunia
pilvistä
säätä
taivaista
alapäätä
ja sit
kelattiin videonauhat alkuun, revittiin
magneettinauha
pihalle, viritettiin puihin
kunnon koorus
improvisoitiin jotain eikä kuviteltu
ettei jälkipolville
jäisi tallennetta


Kuva Max Ernst, 1927

Puhun liikaa, en erotu porukasta

teoksesta Olen matkinut kaikkia lintuja (2009)

Puhun liikaa, en erotu porukasta
musta pukuni vaihtaa väriä
venytän identiteettiäni ovimiehen ja oraakkelin välillä
välittämisen ja valittamisen jänneväli
muodostaa jännitysnäytelmän mäntykankaalle
ompelen pimeässä
ompelen pimeässä lisää
minussa ei ole liikaa liikkuvia osia
mutta kuka korjaisi sen mitä minussa ei ole
minulle on kerrottu, olen pelkkä kone
osaan toistaa tämän maapallon ympäri
tämän maapallon ympäri
kuin virus

Kuva, Franz Kafka

Fear and loathing in Savonranta

Olin lupautunut esiintymään Savonrantapäivillä osana Kansan sivistysrahaston Ruusintorpan residenssikesääni. Serkkuni Henri Rautio sattui juuri parahiksi vierailemaan Ruusintorpalla saksofoninsa kanssa. Ehdotin perjantai-iltana Henrille yhteisesiintymistä ja hänellehän se sopi.

Lauantaiaamulla kävelimme vierasvenesatamaan ihmettelemään tapahtumaa. Meitä ennen oli mm. murremestari ja harmonikansoittoa, unohtamatta mekaanista rodeohärkää ja naulanlyöntikilpailua. Henri aloitti foninsoiton ja minä luin alkuun kaksi runoa: Olen matkinut kaikkia lintuja sekä Aurinkokelloni. Ennen keikkaa päätin, että tässä seurassa ei auta sievistellä; tämä yleisö oli Manifestinsa ansainnut.

Settimme jakoi sopivasti porukkaa kahtia, osa piti, osa paheksui. ”Justiinsa, tuon miehen runoja en kyllä varmasti osta!”


Savonrantalaista runoyleisöä, kuva Titta Minkkinen

Papukaijan uudenvuodenpuhe

teoksesta Häkki (2011)

Vuoden viimeisenä yönä joensuulaisen hotellin respassa

[vihellys] kansalaiset
hello, kun minä vihellän, ihmisen tuntevat
se ei ole minun suruni

vihellän iloa, hello, vuodesta 1986 olen istunut tässä
ne keksivät ajan, olen seurannut viisareita
onpa se viisas (tsok-tsok)
minulla ei ole ääntä (tsok-tsok)
minä en ole magnetofoni, tietäisittepä mitä minä olen kuullut
[vihellys] yhden vuoden teeskentelin mykkää, toisen sokeaa
kuinka monesti olen eläytynyt kaltereitteni tuuleen?
heittäytynyt siivilleni lyhyeen, lyhyeen lentoon
minä en ole peili, en vuosirengas[vihellys]
ne keksivät ajan, ne rakastavat hyviä kysymyksiä
kuinka monesti kalterini on sahattu poikki?
pähkinöiden sisään ujutettu viila, minne minä menisin
hello, mitä kuuluu?

minä olen hiljaa nyt, kohta

minut peitellään sademetsäkuvioidulla huovalla
silloin minä sanon hyvää yötä (tsok-tsok) [vihellys]
uneksin tuulesta, oksista, vehreistä latvuksista
minä elän keskimäärin yli 70-vuotiaaksi
kun minä väsyn, minä menen pois
minä (tsok-tsok) minä kivetyn
minä harmaa
fossiili, näytteillä yhä

kuva, Francis Picabia

Periferia-projekti esiintyi Savonrannalla

Kävimme tekemässä pistokeikan Agit-Cirkin Periferia-projektin kanssa Ravintola Myllykartanossa Savonrannalla. Projektin blogissa lisää kuvia ja juttua aiheesta.

Periferia-projekti Ravintola Myllykartanossa 19.7.2011 (kuva Titta Minkkinen)

Periferia – projekti 2009-2013

”Periferia” on kaksiosainen poikkitaiteellinen projekti, joka tapahtuu sekä Pohjois-, että Itä-suomen alueilla.

Ensimmäinen osa projektia on valmistaa runoa, musiikkia ja sirkusta yhdistävä esitys, joka on tarpeeksi pienimuotoinen että se mahtuu yhteen henkilöautoon esiintyjineen. Kokonaisuutta esitetään pienillä paikkakunnilla, kuppiloissa ja toreilla. Esiintymisten yhteydessä jutellaan paikallisten ihmisten kanssa ja tutustutaan paikallisten elämään.

Kaikki esiintymismatkat ja haastattelut ym. mitä tien päällä tapahtuu, tallennetaan hyvin, valokuvaten, videoiden ja ääninauhuria käyttäen. Esiintymismatkoista ylläpidetään myös jatkuvapäivitteistä blogia.

Projektin toinen osa on dokumenttiaineiston kokoaminen näyttelyksi ja dokumenttielokuvaksi. Näyttely avataan ensimmäisen kerran Rovaniemellä, mutta se viedään myös Etelä-Suomeen.

Periferia -projekti 2009- from Agit Cirk on Vimeo.

Projektia tukee Suomen kulttuurirahasto, Lapin Maakuntarahasto, sekä Taiteen keskustoimikunta

Sade, pienet laineet, tanssijat

teoksesta Häkki (2011)

Sade, pienet laineet, tanssijat,
kuohuva pinta, ja ilmassa poika kuin perhonen,
tämä outo maisema, tummine hopeavarjoineen voisi olla tärähtäneestä mustavalkokuvasta
tai vain tuokio sellaisesta päivästä jonka mieluiten unohtaisit, kohtauksesta, josta sumuisiksi varjoiksi tallentuneet paikkallaolijat myöhemmin vaikenevat, muistavat olleensa jossain aivan muualla.

Ei tuota paikkaakaan varsinaisesti ole.
Mikä lie outo seutu, puhutaan jostain muusta, jooko.

Outo maisema, pienet laineet, sade, tanssijat,
kuohuva pinta, ja ilmassa poika kuin perhonen, vain hetkeä ennen eetteriä
ja siivet lävistävää neulaa.

Kuva: Man Ray, Rayograph 1922