Kirjoitin taannoin miksi kirjojani ei löydy äänikirjapalveluista. Tällä viikolla aiheesta on julkaistu mm. Särölehdessä Juha Itkosen verkkopuheenvuoro ”Digitalisaatio ei ole luonnonvoima”. Itkonen kirjoittaa, että kukaan ei ole vaatimassa teknologisen kehityksen pysäyttämistä, mutta sitä voidaan ohjata kirjallisuusalalle suotuisampaan suuntaan lainsäädännöllä. Myös satojen suomalaisten kirjailijoiden (tämän kirjoitushetkellä 845 kirjailijaa) allekirjoittama Avoin kirje suomalaisen kirjallisuuden puolesta on julkaistu. Kirje alkaa näin:

Me allekirjoittaneet kirjailijat olemme syvästi huolissamme Suomen kirja-alan nykytilanteesta ja tulevaisuudesta. Lähes kaikkien kirjailijoiden tekijänoikeustulot ovat romahtaneet. Kirja-alalle vyöryneet suoratoistopalvelut, joista käytetään myös nimeä luku- ja kuunteluaikapalvelut, myyvät kirjallisuutta pilkkahinnalla Suomessa. Aggressiivisella markkinoinnillaan ne viestivät ”kuluttajalle”, että kirjallisuudesta ei tarvitse juurikaan maksaa. 

Seuraukset ovat vakavia. Suomen Kirjailijaliiton ja Suomen tietokirjailijat ry:n teettämän tulotutkimuksen mukaan kirjailija sai vuonna 2022 suoratoistopalveluissa myytävästä uusimmasta teoksestaan noin viidesosan painetun kirjan tekijänpalkkiosta. Tämä tarkoittaa sitä, että yhä useammalla ammattikirjailijalla ei ole varaa jäädä alalle.

Lue avoin kirje loppuun linkistä.

Itkonen nostaa kirjoituksessaan esiin asian, johon itsekin olen useasti viime aikoina törmännyt:

”Säännöllisesti valitetaan, että suomalaiset taiteilijat eivät osallistu yhteiskunnalliseen keskusteluun. Mutta kun näin sitten tapahtuu, kun kirjailijat puhuvat kirjallisuuden elinehdoista ja samalla koko kielestämme ja kulttuuristamme, keskustelu halutaan palauttaa kirjailijoiden toimeentuloon – usein vielä siinä sävyssä, että koettakaapa pärjäillä ja lakatkaa valittamasta.”

Niin. Selvää on, että osa kirjallisuudesta pärjää kyllä digitaalisestikin, mutta vain osa. Marginaalista tulee vaikeammin löydettävää ja varmasti myös vaikeammissa olosuhteissa kirjoitettavaa. Ei-kaupallisia, taiteellisemmin orientoituvia eli vähälevikkisiä teoksia kirjoittavan suomalaisen kirjailijan on tosiaan opeteltava pärjäämään ja toivottava että lukijat löytävät omakustanteet. Sillä siinä vaiheessa kun tarpeeksi moni lukija lakkaa ostamasta fyysisiä kirjoja, lakkaa niiden kannattava kustantaminenkin ja meille tuttu kirjailija – kirjankustantamo – suomalainen kirjallisuus -malli.

Fyysisiä kirjoja on perinteisesti tilattu kirjastoihin. Pelkästään kirjastotilaukset ovat kattaneet hyvän osan monen vähälevikkisen kirjan tuotantokuluista. Toistaiseksi näköpiirissä ei ole mitään joka kompensoisi tätä kustantamon tulonmenetystä. Kirjastojen laatukirjallisuuden ostotuki lakkautettiin viime vuonna ja määrärahoja on koko ajan kiristetty. On vain ajan kysymys milloin tämä näkyy kirjallisuuden viihteellistymisenä kustannuspäätöksissä.

Yllättävää kyllä teoskohtainen tuotto fyysisistä kirjoista on edelleen kustantajalle huomattavasti parempi kuin lukuaikapalveluista kuunneltujen/luettujen digiteoksien. Kirjailijalle se on kymmeniä kertoja parempi. Kirjoitin tästä edellisessä postauksessani, kiinnostuneet voivat lukea tarkemmat laskelmat täältä. Tälle fyysiset kappaleet versus lukuaikapalvelun tilitykset löysin hauskana verrokkina Mary Spencerin videon c-kasetin julkaisemisesta verrattuna spotify-julkaisuihin.

EDIT: 4.10. myös Kirjailijaliiton puheenjohtaja Ville Hytönen kirjoitti aiheesta Kirjailijalehden pääkirjoituksessa.