Elokuussa 2018 ilmestynyt runoteokseni Festivaali on liikkunut kiitettävästi kädestä käteen. Nuoren Voiman vuoden ensimmäisessä numerossa 1/2019 Vesa Rantama ja Maaria Ylikangas esittelevät uusia runokokoelmia ja arvioivat Festivaalin neljällä lyijypainolla. Ote arviosta:
”Vangitsevista runoesityksistään tunnettu Juha Rautio on aiemmissa painetuissa teoksissaan ollut enemmän maksimalisti, lauseiden keskeytymättömään virtaan upottava, beat-henkinen näkijä. Festivaalilla taas juhlii rajansa löytänyt runoilija, jonka tiiviissä teksteissä vellova markkinapuhe liukenee tarkan havainnon pelkkyyteen. Kun aiemmin Rautio salli puhujalleen suoran paatoksen ja julistuksen, nyt hybris on parodian kohde, joka ilmenee ajan tunkiolta löydetyiltä näyttävissä tekstinpätkissä. […] vahva (vai pitäisikö sanoa heikko) antiteesi ihmisen kaikkivoipuudelle, kuvitelmalle, josta runoilijat ovat kärsineet ehkä muitakin enemmän.”
Lisäksi kirjoittavat lukijat ovat huomioineet runokokoelmani blogeissaan. Näistä viimeisimpänä esimerkkinä nostan Karri Kokon mainion runousvuosi-blogin.
Viime vuonna teoksesta kirjoittivat ainakin Marko Laihinen Voimaan, Saara Henriksson Margaret Pennyn muistikirja -blogiinsa, sekä Lukihäirikkö-blogi.
Kirjoittaja kiittää! Toivottavasti Festivaali vielä kiertää lukijoilla. Kirjaa voi tilata joko tekijältä suoraan tai kustantajan verkkokaupasta. Hintaan 15€ (sis. postit).