Lauantaina 25.8 oli merkkipäivä, jonka soisi olevan meille kaikille se tärkein päivä vuodessa, siis Suomen luonnon päivä. Kulkiessani lähimetsän läpi kirjastolle mietin, voisinko tehdä enemmän ympäristön ja luonnon puolesta. Luonnossa liikkuminen ja virkistäytyminen on meille itsestäänselvyys, mutta monimuotoista luonnonmukaista metsää on koko ajan vähemmän ja etenkin etelä-Suomessa niitä saa etsimällä etsiä kansallispuistot ja suojelualueiden ulkopuolelta.

”Jokin minkä ei pitäisi sekoittua sekoittuu,
taitos ajassa, piha joka ympäröi,
tähänastiset rajat

ensin yksi lehti siirtyy hieman, sitten
tuuli tarttuu seuraavaan, seuraavaan.

seuraava fantasia tulevaisuuden arkeologista, joka
yrittää ymmärtää lehtipuhallinta,
jää lunastumatta

instrumentti
kieli”

 

Minulta julkaistiin viime viikolla uusi runokokoelma nimeltään ”Festivaali”.Vaikket haluaisikaan ostaa kirjaa, niin kannustan kaikkia lahjoittamaan suoraan Luonnonperintösäätiölle, joka keskittyy vanhojen metsien suojeluun. Lahjoittaminen onnistuu helposti säätiön nettisivuilta joko osallistumalla kampanjoihin tai ostamalla hienoja ikimetsälahjakortteja. LPS:n aineettomat lahjakortit ovat meillä olleet jo vuosia käytössä. Yhdellä lahjoitetulla eurolla suojellaan 2 neliömetriä metsää.

Mikäli haluat jotain vastinetta lahjoituksellesi, esimerkiksi Juha Raution uusimman runokirjan, niin minulta voi tilata ”Festivaalin” hintaan 15€ (ovh 17,50). Halutessasi voit hankkia myös edellisen runokokoelmani ”Istu laulun” (ovh 25), sen saa yhteishintaan 25€ (sis. postit). Näitähän voi ostaa jo etukäteen tulevia tupari-, joulu-, merkkipäivä- jne. lahjoja varten.

Tuotot kirjamyynneistä lupaan lahjoittaa Luonnonperintösäätiölle,  Mennään tällä diilillä nyt elokuu, eli kampanja päättyy 31.8.2018. Tilaa siis runokirja tai kaksi, pistä netti kiinni ja lampsi lähimetsään mättäälle, kalliolle, kannon nokkaan, laiturille tai miten vain.

P.S. Festivaalin hinnalla suojellaan 30 neliötä, kirjapaketin 50 neliötä.