6.-10.6. Hiljaisuus-festivaalin runousohjelmisto

Minulla on ollut ilo ja etuoikeus päästä kokoamaan Suomen mielenkiintoisimpiin tapahtumiin kuuluvan Hiljaisuus-festivaalin ensimmäistä runousohjelmistoa. Kutsuin festivaalirunoilijoiksi Mikko Mankisen, Saara Metsärannan sekä Virpi Vairisen. Kukin runoilijoista tekee festivaalin aikana yhden poikkitaiteellisen yhteisteoksen jonkin toisen alan taiteilijan kanssa. Näitä teoksia ja tekoja pääsette tarkemmin todistamaan vasta festivaalin aikana.

Lisäksi esiinnymme kaikki neljä festivaalin päätöskonsertissa yhtenä runoilijaorkesterina. Konsertti esitetään 10.6. Kittilän kirkossa ja sen solistina toimii Pekka Kuusisto.

SU 10.6. KLO 18
KITTILÄN KIRKKO

Viulisti Pekka Kuusisto esiintyy nelihenkisen runoilijaorkesterin ympäröimänä ihon alle uppoavassa soolokonsertissa Kittilän vanhassa puukirkossa. Ohjelmassa kuullaan yhdysvaltalaisen minimalistisäveltäjä Steve Reichin rajoja tutkivia vaihesiirtymiä teoksessa Violin Phase (1967) ja säveltäjä Perttu Haapasen (s. 1972) laajamittainen, mutaatiota käsittelevä sooloviuluteos. Säveltäjä Outi Tarkiaisen (s. 1985) uusi duoteos sopraanolle ja viululle nivoo yhteen tulevat ja menneet sukupolvet alati uudistuvan elämän ketjussa. Konsertin osana kuullaan myös runoilija Juha Raution kokoaman runoilijoiden orkesterin moniäänistä sanastoa.

Konsertissa esitettävät teokset:

Arne Nordheim: Individualisierte Höhemessung der Lagen (1985)
Steve Reich: Violin Phase (1967)
Perttu Haapanen: Uusi sooloteos (2018) – Hiljaisuus-festivaalin tilausteos, kantaesitys
Outi Tarkiainen: He kävelivät rinnan (2018) – Hiljaisuus-festivaalin tilausteos, kantaesitys

VIULU JA ELEKTRONIIKKA | VIOLIN AND ELECTRONICS
PEKKA KUUSISTO

SOPRAANO | SOPRANO
TUULI LINDEBERG

RUNOILIJAT | POETS
MIKKO MANKINEN
SAARA METSÄRANTA
JUHA RAUTIO
VIRPI VAIRINEN

RUNOILIJOIDEN ORKESTERIN KOKOAJA
JUHA RAUTIO

KESTO | DURATION
80 MIN

Lisää tietoa:

https://www.hiljaisuusfestivaali.fi/kirkko/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s