Juha Rautio

Runoilija, muusikko, esiintyvä artisti jne

Raymond Carver-suomennos ilmestynyt — 29.5.2013

Raymond Carver-suomennos ilmestynyt

Minun oli tarkoitus kirjoittaa tämä blogimerkintä jo Carverin syntymäpäivänä 25. toukokuuta, mutta se sitten jäi. Pitkään työn alla ollut suomennosvalikoima Raymond Carverin runoja on nyt ilmestynyt (tai on ollut kai jo jonkin aikaa, hain omat tekijänkappaleeni postista vasta viime viikolla).

Teos ilmestyi nimellä Sateisten päivien jälkeen – valitut runot (Sammakko 2013) Käänsimme sitä Arto Lapin kanssa vuodesta 2010. Kirjaan on suomennettu suurin osa Carverin runotuotannosta.

Laitan tähän näytteeksi yhden kääntämäni runon kirjasta.

Raymond Carver:

MESOPOTAMIA

Herään ennen auringonnousua, jonkun muun talossa,
kuulen radion soivan keittiössä.
Sumu leijailee lasin toisella puolella, samanaikaisesti
naisen ääni selostaa uutisia, ja sitten säätiedotus.
Kuulen tuon, ja sitten lihan äänen
kun se osuu kuumaan rasvaan pannulla.
Kuuntelen vielä, puoliunessa. Aivan kuin,
eikä kuitenkaan, kun lapsena makasin sängyssä
pimeässä ja kuuntelin naisen itkua,
ja miehen ääni kohosi raivosta, tai epätoivosta,
ja radio soi aina taustalla. Sen sijaan
tänä aamuna kuulen miehen talossa
sanovan: ”Montako kesää minulla on jäljellä?
Sano minulle se.” En kuule naisen
vastaavan. Mutta mitä hän voisi vastata
tuollaiseen kysymykseen? Hetken päästä
kuulen miehen puhuvan jostakusta, jonka päättelen
poistuneen jo kauan sitten: ”Se mies saattoi sanoa,
’Oi Mesopotamia!’
ja liikuttaa yleisönsä kyyneliin.”
Nousen välittömästi sängystä ja vedän housut jalkaan.
Huone on tarpeeksi valoisa nähdäkseni
missä olen, lopultakin. Olen aikuinen mies, kuitenkin,
ja nämä ihmiset ovat ystäviäni. Heidän asiansa
eivät juuri nyt ole kunnossa. Tai sitten
heillä menee paremmin kuin koskaan,
koska he ovat aikaisin ylhäällä ja puhuvat
tällaisista merkityksellisistä asioista
kuten kuolema ja Mesopotamia. Oli miten oli,
minusta tuntuu kuin minua kiskottaisiin keittiöön.
Siellä on tänä aamuna niin paljon arvoituksellista
ja tärkeää meneillään.

Raymond Carverin Koiran kuolema ja muita runoja uudessa Kirjo-lehdessä — 23.12.2011

Raymond Carverin Koiran kuolema ja muita runoja uudessa Kirjo-lehdessä

Tuoreimmassa Kirjo-lehden numerossa 4/2011 on kahdeksan suomentamaani Raymond Carverin runoa. Carverista on kirjoittanut myös Juha Siro blogissaan. Katso myös oma aikaisempi merkintäni.

Liitän tähän yhden kääntämäni runon nimeltään ’Koiran kuolema’ (Your dog dies). Se oli ensimmäinen suomentamani runo Carverilta ja muistan vaikuttuneeni siitä jo ensi lukemalla. Lisää carvereita voitte lukea lehdestä, jota saa ainakin kirjastoista ja Akateemisista kirjakaupoista.

Koiran kuolema

se jää pakettiauton alle.
löydät sen tien sivusta,
hautaat sen.
tuntuu pahalta sen puolesta.
tuntuu henkilökohtaisesti pahalta,
mutta tuntuu pahalta myös tyttäresi puolesta,
se oli hänen lemmikkinsä
miten hän sitä rakasti
tapasi hyräillä sille
otti vuoteeseensa nukkumaan.
kirjoitat siitä runon.
nimeät sen runoksi tyttärellesi
jonka koiran yli pakettiauto ajoi
ja kuinka sinä hoidit asian
kannoit sen metsään
ja hautasit sen syvälle, syvälle.
ja siitä runosta tulee niin hyvä
että olet melkein iloinen pienen koiran
yliajosta, muuten et olisi koskaan
tullut kirjoittaneeksi tuota hienoa runoa.
sitten istut alas kirjoittamaan
runoa jossa kirjoitetaan runo
tämän koiran kuolemasta.
mutta kun istut kirjoittamassa
kuulet naisen huutavan
nimeäsi, etunimeäsi
sen kahta tavua,
sydämesi seisahtuu.
hetken kuluttua, jatkat kirjoittamista.
nainen huutaa uudestaan.
ihmettelet, miten pitkälle tämä voi jatkua.

(suom. Juha Rautio)

Raymond Carver: Kuu, juna — 21.6.2011

Raymond Carver: Kuu, juna

Olen suomentanut kuluneen vuoden aikana Raymond Carverin runoja. Pistänpä tähän erään, joka on ehkä hieman eri tyylinen kuin mitä Carverilta on aiemmin suomennettu ja totuttu lukemaan. Itselleni tuli yllätyksenä, että Carverilta löytyi tällaista unenomaisuutta, unen ja valveen rajoja luotaavaa runoutta.

Vierailin tänä keväänä Prahassa ja lueskelin luonnollisesti Kafkaa. Carverkin taisi olla Kafkansa lukenut, ainakin parissa hänen tekstissään K seikkailee; Kuu, juna on toinen niistä. Runo löytyy alunperin hänen viimeiseksi jääneestä, postuumina julkaistusta kokoelmastaan A New Path to the Waterfall (1989).

Kuu, juna

Kuu, maisema, juna.
Me liikumme tasaisesti pitkin eteläistä
järven rantaa, ohi kylpylöiden ja parantoloiden.
Konduktööri tulee läpi ravintolavaunun ilmoittamaan meille,
että jos katsomme vasemmalle – tuonne missä nuo
valot palavat – näemme kohta valaistun tennis-
kentän, ja mahdollisesti, jopa tähän aikaan, voimme
nähdä Franz Kafkan kentällä. Hän on hulluna
tennikseen eikä saa siitä tarpeekseen. Hetken kuluttua,
tosiaankin – siellä on Kafka, valkoisiin pukeutuneena
pelaamassa nelinpeliä nuorta miestä ja naista vastaan.
Tuntematon nuori nainen on Kafkan pelikaverina. Kumpi
johtaa? Kummalla on syöttövuoro? Pallo menee puolelta
toiselle, edestakaisin. Kaikki tuntuvat pelaavan täydellisesti,
tarkoituksenmukaisesti. Kukaan pelaajista ei edes vaivaudu vilkaisemaan
ohimenevään junaan. Samassa rata kaartaa
ja kääntyy metsän sisään. Kurotan istuimeltani
katsoakseni taakse, mutta joko kentän valot ovat
äkillisesti kadonneet tai sitten junanvaunu on sellaisessa
kulmassa, että kaikki takanamme on pimennossa.
Juuri tällä hetkellä kaikki ravintolavaunuun jääneet matkustajat
päättävät tilata uuden drinkin tai jotain purtavaa.
No, miksipä ei. Kafka itse oli kasvissyöjä ja teenlipittäjä
mutta ei sen pitäisi rajoittaa kenenkään tapoja. Sitä paitsi
kukaan vaunussa ei näytä osoittavan pienintäkään
kiinnostusta peliin tai siihen kuka pelasi valaistulla
kentällä. Olin jatkamassa eteenpäin, uuteen ja toisenlaiseen
elämään, ja olin vain puoliksi kiinnostunut itsestäni, ajatukseni
olivat muualla. Joka tapauksessa, ajattelin että tuo
oli kuitenkin jotain joka oli jossain määrin kiinnostavaa ja
ansaitsi tulla osoitetuksi, ja olin iloinen että konduktööri oli tehnyt niin.
________”Jaa, tuo oli Kafka”, joku takanani sanoi ääneen.
________”Jaa”, joku toinen vastasi. ”Ja mitä sitten? Minä olen Perlmutter.
Hauska tavata. Otetaan paukku.” Ja tämän sanottuaan hän
otti pakan paidantaskustaan ja alkoi sekoittaa
kortteja edestakaisin pöydällä edessään. Hänen valtavat
kätensä olivat punaiset ja ryppyiset; ne näyttivät haluavan
hotkaista kortit kokonaisina. Vielä kerran rata kaartaa
ja kääntyy metsän sisään.

Raymond Carver
25.5.1938 – 2.8.1988