Residenssiaikanani Tarttossa tutustuin paikalliseen runo- ja kirjallisuuselämään. Näiden kontaktien kautta tutustuin myös Muürilehteen, jonka uusimpaan numeroon minua haastatteli Anniina Ljokkoi. Lehdessä on myös viisi runoani viroksi käännettynä. Runokäännökset on tehnyt Arni Alandi.
Mikäli vironkieli taittuu, lehden näköispainokseen voi tutustua sähköisessä muodossa täällä. Haastattelu ja runot sivuilla 34-35.
Ja pelkkä haastattelu löytyy täältä.
Tuoreimmassa Kirjo-lehden numerossa 4/2011 on kahdeksan suomentamaani Raymond Carverin runoa. Carverista on kirjoittanut myös Juha Siro blogissaan. Katso myös oma aikaisempi merkintäni.
Liitän tähän yhden kääntämäni runon nimeltään ’Koiran kuolema’ (Your dog dies). Se oli ensimmäinen suomentamani runo Carverilta ja muistan vaikuttuneeni siitä jo ensi lukemalla. Lisää carvereita voitte lukea lehdestä, jota saa ainakin kirjastoista ja Akateemisista kirjakaupoista.
Koiran kuolema
se jää pakettiauton alle.
löydät sen tien sivusta,
hautaat sen.
tuntuu pahalta sen puolesta.
tuntuu henkilökohtaisesti pahalta,
mutta tuntuu pahalta myös tyttäresi puolesta,
se oli hänen lemmikkinsä
miten hän sitä rakasti
tapasi hyräillä sille
otti vuoteeseensa nukkumaan.
kirjoitat siitä runon.
nimeät sen runoksi tyttärellesi
jonka koiran yli pakettiauto ajoi
ja kuinka sinä hoidit asian
kannoit sen metsään
ja hautasit sen syvälle, syvälle.
ja siitä runosta tulee niin hyvä
että olet melkein iloinen pienen koiran
yliajosta, muuten et olisi koskaan
tullut kirjoittaneeksi tuota hienoa runoa.
sitten istut alas kirjoittamaan
runoa jossa kirjoitetaan runo
tämän koiran kuolemasta.
mutta kun istut kirjoittamassa
kuulet naisen huutavan
nimeäsi, etunimeäsi
sen kahta tavua,
sydämesi seisahtuu.
hetken kuluttua, jatkat kirjoittamista.
nainen huutaa uudestaan.
ihmettelet, miten pitkälle tämä voi jatkua.
(suom. Juha Rautio)
Olen suomentanut kuluneen vuoden aikana Raymond Carverin runoja. Pistänpä tähän erään, joka on ehkä hieman eri tyylinen kuin mitä Carverilta on aiemmin suomennettu ja totuttu lukemaan. Itselleni tuli yllätyksenä, että Carverilta löytyi tällaista unenomaisuutta, unen ja valveen rajoja luotaavaa runoutta.
Vierailin tänä keväänä Prahassa ja lueskelin luonnollisesti Kafkaa. Carverkin taisi olla Kafkansa lukenut, ainakin parissa hänen tekstissään K seikkailee; Kuu, juna on toinen niistä. Runo löytyy alunperin hänen viimeiseksi jääneestä, postuumina julkaistusta kokoelmastaan A New Path to the Waterfall (1989).
Kuu, juna
Kuu, maisema, juna.
Me liikumme tasaisesti pitkin eteläistä
järven rantaa, ohi kylpylöiden ja parantoloiden.
Konduktööri tulee läpi ravintolavaunun ilmoittamaan meille,
että jos katsomme vasemmalle – tuonne missä nuo
valot palavat – näemme kohta valaistun tennis-
kentän, ja mahdollisesti, jopa tähän aikaan, voimme
nähdä Franz Kafkan kentällä. Hän on hulluna
tennikseen eikä saa siitä tarpeekseen. Hetken kuluttua,
tosiaankin – siellä on Kafka, valkoisiin pukeutuneena
pelaamassa nelinpeliä nuorta miestä ja naista vastaan.
Tuntematon nuori nainen on Kafkan pelikaverina. Kumpi
johtaa? Kummalla on syöttövuoro? Pallo menee puolelta
toiselle, edestakaisin. Kaikki tuntuvat pelaavan täydellisesti,
tarkoituksenmukaisesti. Kukaan pelaajista ei edes vaivaudu vilkaisemaan
ohimenevään junaan. Samassa rata kaartaa
ja kääntyy metsän sisään. Kurotan istuimeltani
katsoakseni taakse, mutta joko kentän valot ovat
äkillisesti kadonneet tai sitten junanvaunu on sellaisessa
kulmassa, että kaikki takanamme on pimennossa.
Juuri tällä hetkellä kaikki ravintolavaunuun jääneet matkustajat
päättävät tilata uuden drinkin tai jotain purtavaa.
No, miksipä ei. Kafka itse oli kasvissyöjä ja teenlipittäjä
mutta ei sen pitäisi rajoittaa kenenkään tapoja. Sitä paitsi
kukaan vaunussa ei näytä osoittavan pienintäkään
kiinnostusta peliin tai siihen kuka pelasi valaistulla
kentällä. Olin jatkamassa eteenpäin, uuteen ja toisenlaiseen
elämään, ja olin vain puoliksi kiinnostunut itsestäni, ajatukseni
olivat muualla. Joka tapauksessa, ajattelin että tuo
oli kuitenkin jotain joka oli jossain määrin kiinnostavaa ja
ansaitsi tulla osoitetuksi, ja olin iloinen että konduktööri oli tehnyt niin.
________”Jaa, tuo oli Kafka”, joku takanani sanoi ääneen.
________”Jaa”, joku toinen vastasi. ”Ja mitä sitten? Minä olen Perlmutter.
Hauska tavata. Otetaan paukku.” Ja tämän sanottuaan hän
otti pakan paidantaskustaan ja alkoi sekoittaa
kortteja edestakaisin pöydällä edessään. Hänen valtavat
kätensä olivat punaiset ja ryppyiset; ne näyttivät haluavan
hotkaista kortit kokonaisina. Vielä kerran rata kaartaa
ja kääntyy metsän sisään.
Raymond Carver
25.5.1938 – 2.8.1988
Juha Rautio 