teoksesta Olen matkinut kaikkia lintuja (2009), s. 13

Kadulle satoi rakeita, vierasta kieltä
kimpoilevia sanoja
Kätkimme purjeet
säkenöivään pilveen, kun jääkausien välissä
lämmitimme käsiämme, jotka paloivat

Nukahti umpeen kuin lasin lävitse katseltu mykkäfilmi
missä laihat kulkurit pälyilevät toistensa ohi
kulkevat edestakaisin ristiinrastiin puistoa

Nukahti umpeen muistinvarainen arki, josta piti tulla tie perille
tai perikatoon
Nyt asfaltti on ollut hiljaa jo sukupolvien matkan
eikä pölykään enää räjähtele vasten valottomia katseita

Kurkottelen yksinäistä sädettä, käteni osuu johonkin
Tämä on hetki, hieman ennen kuin tulen löytämään
sinut